Helsinki, Suursuomi

Tavarat lojuvat vielä laatikoissa pitkin kämpän nurkkia, mutta orientoituminen Suomeen on taas onnistunut mökkireissun siivittämänä. Kylmää on ja vettä sataa, mutta ei tuo jaksa suuresti ahdistaa: tropiikin helteisiin kyllästyy pidemmän päälle ja lämpöisempää täällä Suomessa on kuin Bolivian ylängöillä.

Jorinat sikseen. Keräsin matkan päältä päiväkirjaa täytellessäni myös approksimatiiviset päiväkulut. Seuraavassa laitan mustaa valkoiselle ja osoitan, että pitkän reissun tekeminen ja ihmeiden näkeminen ei vaadi suuria rikkauksia. Vaikka kuluista puhuminen on jokseenkin huono tapa lopettaa blogi, teen sen lähinnä "kiva-tietää"-hengessä ja myös siksi, että reissun kunnollinen yhteenvetäminen kaikilta kanteilta veisi ihan liikaa blogitilaa ja kukaan ei sitä kuitenkaan jaksaisi tavata.

Rahaahan olin budjetoinut keskimäärin 30 euroa päivässä. Tähän siis ajattelin kuuluvan mukaan kaikki kulut reissun päältä: nukkumisen, ruokailun, nähtävyydet, retket, siirtymiset, uusien tavaroiden hankkimisen ja epärehellisten ihmisten aiheuttamat menetykset (näitä ei nyt onneksi tullut). Erikseen ovat sitten Suomessa ennen reissua kulutetut varat, joista nyt ehkä tärkeimpänä mainittakoon lentoliput.

Kuva 1 esittää päivittäisen kokonaiskulutuksen graafina ja Kuva 2 vastaavasti vielä erikseen majoituksen hinnan. Päivittäinen budjetti heiluu edestakaisin vahvasti retkien ja transportaatiokulujen vaikutuksesta, kun taas majoituksen hinnasta voi ehkä tarkemmin päätellä jotain maan yleisestä hintatasosta. Kokonaiskulutuksen graafin musta horisontaaliviiva näyttää budjetoidun 30 euron ja punainen viiva toteutuneen 21.6 euron keskipäiväkulutuksen. Ensimmäistä kertaa elämässäni reissubudjetti piti ja jäi ylijäämäiseksi! Hurraa sille. Halvemmalla olisi ihan varmasti päässyt vähentämällä ohrapirtelöiden määrää tai vähentämällä retkien määrää. Nyt tuntuu, että kaiken sai tehtyä, minkä halusikin.

Kuva 1: Kokonaiskulut per päivä

Kuva 2: Majoituskulut per päivä

Johtopäätökset datasta? Kulut riippuvat todella paljon siitä, mitä reissussa tekee. Niinä päivinä, kun isäntä vain löhöää riippumatossa ja herkuttelee, eivät kulut ole suuren suuria. Esimerkiksi Laos/Indonesia-akselilta löytyy ihan naurettavan pieniä päiväkuluja. Toisaalta taas vaikka Malesiassa on kauhistuttavia piikkejä mahtavien sukelluskokemuksien takia. Maailman kolkalla on myös suuri vaikutus yleiseen hintatasoon, esimerkiksi Laosissa halvin ei-ilmainen majoitus maksoi 50 eurosenttiä ja toisaalta Australian hostellihinnat ovat kuin Euroopassa konsanaan. Ainakin itselläni kalliiden elinkustannusten maissa potkii päälle korjaava mekanismi: yleishintojen noustessa retket jäävät toteutettavaksi halvemmissa ympäristöissä.

Tämänkin datan perusteella vanha totuus "helsinkiläisen pikkukämpän kuukausivuokralla matkaa maailmalla oikein kivasti" pitää varsin hyvin paikkansa. Loppujen lopuksi kuluista puhuminen on hieman turhaa, sillä hankitut reissuelämykset ovat mittaamattoman arvokkaita: Tien päällä tapaa ehkäpä maailman joviaaleintä väkeä, mitä ihmeellisimpiä paikkoja ja tuhannen tuhatta hymyä. Ihmisten ystävällisyys ja auttavaisuus luovat uskoa tähän maailmaan ja ihmiskuntaan. Erilaisuuden kohtaaminen ja täydellinen vapaus auttavat omien arvojen kyseenalaistamisessa ja potkivat eteenpäin sillä elämänmittaisella henkisellä matkalla, jotka jokainen täällä pallolla vaeltaa. Tämä isäntä kiittää blogin ja Facebookin fotoalbumien seuraamisesta ja alkaa punomaan uusia juonia tulevaisuuden varalta. Niitä odotellessa ei voi kuin patistaa ihmisiä liikkeelle. Pakkaapa se oma reissureppusi ja ota suunta kohti tuntematonta, jos siihen on vähänkään mahdollisuutta!

Buenos Aires, Argentiina

Viimeista paivaa viedaan, silla huomenna on lennot takaisin Suomeen. Ajatukset ovat jo niin kotiin paluussa ja siihen liittyvissa asioissa, ettei jaksa edes lomailla. Ja onhan Buenos Airesia jo tullut koluttua edellisilla kerroilla. Eli eli, laitanpa hieman yhteenvetoa siita mita mielessa liikkuu viime metreilla.

Pitka reissu on kylla monella tapaa ihan erilainen kokemus kuin lyhyempi n. 1kk nykaisy. Jarjestelya on paljon enemman ja sitten matkan aikana taytyy muistaa hieman aktivoitua jatkuvasti. Matkalla on parempi olla hieman keskivertosuomalaista sosiaalisempi, silla yksin ei jaksa tehda asioita tai matkata kauhean pitkaan. Samoin on hyva tehda erilaisia asioita ja kokea erilaisia kulttuureja, silla samanlaisten juttujen tekemisesta voi helposti hiipia matkavasymys niskaan. Mutta kylla se on kaikki sen arvoista: pitka matka irrottaa arjesta, laittaa ajatukset jarjestykseen ja parhaimpana puolena on ehdoton ja taydellinen vapauden tunne. "Minne sita tanaan menisi? Ai sinne ei ole enaa busseja? No sitten menenkin tuonne." Tata vapauden tunnetta on hankala voittaa mitenkaan. Yhtaan liioittelematta, reissu on ollut varmasti yksi elamani parhaimmista kokemuksista.

Olen reittiini oikein tyytyvainen. Aasiassa matkaaminen kun vaatii enemman tinkimista ja yleista tappelua kaikkia vedattajia vastaan. Matkan alussa siihen on hyvin virtaa. Samoin Aasiassa paasee nauttimaan niista kylmista suihkuista ja muhkuraisista patjoista enemman kuin Latinalaisessa Amerikassa, mika menee reissun alussa vain uuden matkakokemuksen piikkiin. Ja taydellinen kulttuurin vaihtaminen kesken matkaa antaa mahdottomasti uutta intoa ja virtaa. Seuraa muutamia huomioita Kaakkois-Aasiasta ja Lattareista matkakohteina.

Kaakkois-Aasia
Hyvin turvallista tonttia matkata lukuunottamatta moninaisia vedatysyrityksia - bussissa ja ruokaillessakin saa olla aika varma, etta ensin yritetaan vedattaa ainakin tuplahintaa. Mutta joskus ei vaan jaksa ruveta israelilaiseksi ja tapella parista eurosta. Turvallisuuden vuoksi Kaakkois-Aasia on varmaan yksi suosituimmista reppureissaajakohteista maailmassa, joten muita on koluammassa samoja paikkoja ihan varmasti. Paikalliset tuntuvat olevan yleisesti ottaen varsin ystavallisia, mutta silti paikalliskontaktit jaavat kylla pintapuolisiksi lahinna kielimuurin ja kulttuurierojen takia. Paaasiassa siis reissaus on muiden reppureissaajien kanssa, mika onkin helppoa, kun joka toinen tuntuu olevan reissussa yksin ja hyvin sosiaalinen.

Latinalainen Amerikka
Jotkin maat, kuten Guatemala, Bolivia ja jopa Meksikokin ovat hieman vaarallisen matkakohteen maineessa, mutta itse en ainakaan nahnyt mitaan ongelmia oikealla enka vasemmalla. Pidan kaiken maailman tarinoita kylla vahvasti liioiteltuina. Terveella maalaisjarjella varustettu aikuinen ihminen valttaa kaikki suuremmat vaarat hyvin todennakoisesti. Taalla Lattareissa paikallisten kanssa hengailu on helpompaa, jos vain kieli taittuu. Monet paikalliset ovat tosi ystavallisia ja tulevat kyselemaan, etta mista pain on tultu tanne ja mita tykataan. Edes perusjutustelun onnistuminen espanjalla syventaa matkakokemusta huomattavasti! Pitkaan reissaaville suosittelen ehdottomasti kielikoulupaketilla aloittamista. Paikallisten ystavallisyys onkin varsin hyva juttu, silla jotenkin jai sellainen fiilis, etta vaikka muiden matkaajien tapaaminen on aina varsin helppoa, ovat Lattarien reppureissaajat enemman liikkeella pareina ja ryppaina ja mukana on esimerkiksi paljon ranskalaisia nirppanokkia (noh, kyllahan ranskalaisiin reissaajiin mahtuu paljon hyvaakin porukkaa). Tokihan ihmisten tapaaminen on aina helppoa, mutta Lattareissa ja Aasiassa on tassa suhteessa eroja.

Mika sitten oli kaikkein parasta tonttia fiilistelyyn? Maiden laittaminen jarjestykseen on hiukan hankalaa, koska ne ovat niin erilaisia, mutta listataan nyt jonkinsorttinen omakohtainen kokemus. Tassa jarjestyksessa:

1. Laos - ihan kokonaan mahtava paikka: luonto, paikalliset, muut reissaajat
2. Guatemala - luonto ja ehdottoman hieno seikkailun tunnelma
3. Meksiko - iloiset paikalliset ja jotenkin vaan mainio yleinen fiilis, Karibian rannat ovat myos ehka parhaimmat ikina nakemani biitsit
4. Bolivia tai Kambodza - Boliviassa luonto ja La Pazin mukava meno. Kambodzassa Angor Watin rauniot, Phnom Penhin syke ja paikallisten uskomaton ystavallisyys. En osaa valita naille jarjestysta.

Eli kylla tuosta listasta - Meksikoa lukuunottamatta - jo preferenssini alkavatkin hahmottua. Kun tie polyaa, bussi kuulostaa traktorilta ja puskee mustaa savua, kyydissa on ihmisten lisaksi muutamia kanoja, bamburottia ja vuohi, ei ole hienoja ravintoloita vaan paras sapuska loytyy torilta erityisen halvalla - talloin reissuruunan sielu hymyilee ja kuulee kutsun seikkailun. Hassua tosin, etta, jos pitaisi valita joku paikka, missa asua, olisi tuo lista varsin erilainen. Silloin karkipaahan asettuisi Kuala Lumpur, Argentiina, Meksiko, jne.

Jopas tuli jaariteltua. Lupaan viela yhden blogientryn Suomesta jalkitunnelmista. Data-analyytikko ei osaa levata lomallakaan, joten pienta dataa on tullut kerattya reissun varrelta lahinna budjettiasioista - aion tutkia, miten alunperin asetettu budjetti piti ja miten se riippuu maailman kolkasta. Aikasarjoista kiinnostuneiden kannattaa siis pitaa tuntosarvet ylhaalla.

La Paz, Bolivia

Bolivian poliittinen ilmapiiri nayttaisi olevan varsin mielenkiintoinen. Vahvasti vasemmalla oleva intiaanisyntyinen presidentti Evo Morales jakaa kansan aika lailla kahtia. Altiplanolla miesta rakastetaan ja vuoristojen ulkopuolella vihataan, noin yleistaen. Bussissa puksutellessa La Paziin viereen istahti pappa, joka kuulemma kasvatteli laamoja maaseudulla. Vahan hammastyin, kun mies alkoi kyselemaan, etta minkaslainen presidentti ja jarjestelma meilla on Suomessa. En olisi odottanut kauheaa poliittista aktiivisuutta kyseiselta papparaiselta. Oli kuitenkin ihan tyytyvainen, kun kerroin, etta sosialistipresidentti meillakin on ja etta suurin osa ei USAn mallista pida lainkaan.

Minua varoiteltiin ennen Boliviaa, etta paikalliset ovat toykeita ja varautuneita. En kylla kasita mista tuo varoittelu on johtunut, silla lahes aina bussissa matkustaessani on viereen istunut paikallinen halunnut alkaa juttelemaan ja kyselemaan, etta mista kaukaa sita ollaan tulossa - kuten tuo laamankasvattajapappakin. Samoin kun mentiin pienella porukalla paikalliseen peñaan olutjuominkeihin niin heti oli paikallista ymparilla kyselemassa ja vaihtamassa kuulumisia. Erittain hyva meno on ollut siis ja mainiota kielitreenia.

Eras geneerisempikin ajatus on matkoilla mieleen juolahtanut: moniin maihin globalisaatio on iskenyt vahvasti ja etenkin kaupungeissa vanhoja perinteita yllapitavat yleensa vain vanhat ihmiset. Eli ajan kuluessa perinnekulttuurit, kuten vaatteet ja musiikki, kuolevat kaupunkien katukuvasta tai jaavat elamaan vain turistihoukuttimina. Talloin matkustaminen muuttuu rankasti, silla ainakin itselleni seikkailun tunnelmaa luo juuri varikas ja erilainen katukuva. Miten erilainen kokemus mahtaisi esimerkiksi Bolivia olla 30 vuoden kuluttua?

Uyuni, Bolivia

Matkalla sattuu ja tapahtuu. Pohjois-Argentiinan vuoristoissa reissatessani oli sumua ja pilvisyytta sen verra, etta nakyvyys oli parhaimmillaankin siina 10 metrin luokkaa. Kuski tietenkin kaahasi aivan samaan malliin kuin olisi kirkas kesan paiva, joten kylla siina sai hieman miettia, etta mitenkohan matka paattyy. Ilmeisesti kuski paatti vaistaa tielle tepastellutta lehmaa tai muuta elukkaa (en nahnyt ihan tarkkaan), kun vastaan tulevalla kaistalla kaahasi samanlainen sekopaa rekallaan. Onneksi kuitenkin Argentiinassa ollaan tajuttu rakentaa tiet fiksusti rekan, bussin ja lehman yhteisleveydelle, joten tilanteesta selvittiin pienella saikahdyksella ja ilman suurempia vahinkoja.

Nyt on siis paasty onnellisesti Boliviaan asti ja juuri saavuin neljan paivan jeeppivaellukselta, jonka aikana ihmeteltiin aavikoiden jarvia ja maailman suurinta suola-aavikkoa. Taytyy sanoa, etta nain surreaaleissa ymparistoissa ei ole koskaan tullut reissattua. Jarvet hehkuvat eri vareissa, flamingot tepastelevat ympariinsa ja laamat laiduntavat rannoilla. Toki myos haittapuolia loytyy, silla 4000 - 5000 metrin korkeudessa paasi ensimmaisena yona iskemaan lieva vuoristotauti paalle. Vahan kuin yrittaisi nukkua jatkuvassa migreenissa. Onneksi aamulla oppailta loytyi varikas taikapilleri, joka auttoi nopeasti ja matka jatkui suu messingilla. Paikalliset tuntuvat suosivan vuoristovasymykseen kokalehtien mussuttelua - tokihan ne maistuvat reissaajalle myos. Naita kitkeria lehtia mutustellaan poskessa ensin puolisen tuntia, jonka jalkeen lisataan hieman bikarbonaattia ja nautitaan irtoavien alkaloidien virkistavasta vaikutuksesta. Hieman kuin kippaisi kolme kuppia vahvaa kahvia yhteen menoon. Ja kaikille pikku kotipuutarhureille tiedoksi, etta kokalehdet ovat taalla taysin laillisia ja niilla ei ole mitaan tekemista kokaiinin kanssa. Lukuunottamatta tietysti sita, etta kokaiini valmistetaan samaisesta kasvista ja Bolivia taitaa talla hetkella olla yksi maailman johtavista tuottajista.

Matkan loppu jo alkaa haamottamaan ja Suomeen pitaisi saapua 1. lokakuuta myohaan illalla. En aio antaa mahdolliselle matkavasymykselle tilaa, vaan lahden tasta ostamaan pussin kokalehtia ja jatkan pari viikkoa Bolivian tutkimista. Kuvia jeeppivaellukselta ja muualta Boliviasta laitan sitten reissun loppupuolella.

Buenos Aires, Argentiina

Terveisia paivantasaajan toiselta puolelta. Maa vaihtui ehka elamani mielenkiintoisimman lentoyhdistelman jalkeen: Lahto Mexicosta, tekninen valilasku ja odottelua Guatemala Cityssa, koneen vaihto San Josessa, tekninen valilasku Limassa (jossa kylla jostain syysta vaihdettiin konettakin) ja lopulta saapuminen Buenos Airesiin. Kokonaismatka-aika hostellilta hostellille 25h ja sen aikana siis nelja kentaltanousua ja - onneksi - myos nelja laskeutumista. Olin kylla varsin yllattynyt siita, etta koneet saapuivat jopa etuajassa ja reppukin tuli oikeaa reittia. Jostain syysta olivat tuollaisen yhdistelman minulle reitittaneet. Ilmasto kiittaa.

Buenos Aires on juuri sellainen kuin viimeeksikin: viileahkoa, paljon puluja, harmaata ja kaikilla kauhea kiire. Joku ilmeisesti maksaa epailyttavan nakoisille ihmisille taalla rahaa siita, etta he hokevat "cambio, cambio" paakadun kadunkulmissa kaiket paivat. En voi kasittaa miksi, silla viralliset pankit ja casa de cambiot ovat ihan vieressa ja en ole kenenkaan koskaan nahnyt vaihtavan rahaa nailta hamaraveikoilta. Ja tokihan Argentiinassa empanadat ovat aina hyvia.

Lisataanpa viela jalkikateen hieman analyysia Argentiinan ja etenkin Buenos Airesin mentaliteetista. Ainakin omasta mielestani mentaliteetti on taalla latinomainen, mutta hieman melankolisella ripauksella. Hanurimusiikkiin ja tangoon kiteytyva alakuloisuus ja paikallisten ehka jopa hieman kyyninen suhtautuminen maan tulevaisuuteen tekevat tasta jotenkin hyvin erilaisen latinomaan. Aivan kuin taalla olisi ripautettu mukaan jotain hiukan suomalaista. Tokihan paikalliset juhlivat ja laittelevat ranttaliksi pienimmankin syyn loytyessa, mutta ei niin varikkaalla ja raikealla fiestamenolla kuin mita esimerkiksi Meksikossa. Ehkapa tahan on syyna kylmempi ilmasto tai lahivuosien sisallissotamaiset kokemukset - luultavasti molemmat.

Vahan disorientoitunut olo kaiken matkustamisen jalkeen, joten olen tassa yrittanyt jonkinlaista suunnitelmaa saada kasaan. Todennakoisesti suunta jatkuu Boliviaan, mutta laitan infoa, kunhan tiedan tarkemmin.

Xalapa, Meksiko

Meksikolaiset syovat herkeamatta. Milloin ei istuta perheen kanssa ravintolassa, silloin napostellaan tacoja, raksuja, churroja, ranskalaisia, hedelmia, tms. valipaloja. Erityisen hyvin taman huomaa busseissa, joissa paikalliset joko rapistelevat raksupussia tai hierovat kauppaa seuraavasta. Lisaksi lahes kaikki, hedelmia lukuunottamatta, tippuu kategoriaan "epaterveellinen". Upporasvassa paistaminen on suosiossa. Muutenkin paikalliset tuntuvat hengaavan jatkuvasti kadulla ja etenkin isoissa kaupungeissa viikonloppuna touhu nayttaa suomalaisen silmiin jatkuvalta karnevaalilta.

Muuhun asiaan. Seuraa kaikille pikku penninvenyttajille, roopesedille ja israelilaisille tuikitarkeaa hintatietoutta Guatemalasta ja Belizesta, koska hintaraportoinnista on jo tullut ihan tapa tassa blogissa. Guatemalassa budjettimatkaajan mieli lepaa, silla ruoat ja juomat irtoavat Meksikon hintoihin, varsin edullisesti siis. Parin tunnin reissu kanabussissa kustantaa pari euroa ja turistiminivanissa sitten jotain 5 euron luokkaa, riippuen hieman reitista ja sen suosiosta. Majoitukset irtoavat 2 - 6 eurolla yo. Belize on hyvin kuuluisa korkeasta hintatasostaan, mutta itse havaitsin taman lahinna urbaaniksi legendaksi. Toki maasta loytyy todella hienoja jungle lodgeja, joissa yopymisesta saa maksaa aina 20 eurosta ylospain, mutta reppureissaajan kohteet ovat ihan sopuhintaisia. Itse maksoin yopymisistani 5 - 12 euroa / yo, yleensa privaattihuoneessa, koska hostelleita ei vain ole. Maanmainio Belikin-bisse maksaa noin 1 - 1,5 euroa puteli (humalahakuiset huomatkoon, etta paikallinen stout on vahvempaa, parempaa ja samanhintaista), kansallisruoka rice+beans+fried chicken noin 3 euroa takeawayna ja bussit ovat halpoja: n. 4 euroa parin tunnin matkasta. Kalliin maasta tekee vain retket ja sukellukset, jotka nostavat paivabudjetin pilviin.

Kaiken kaikkiaan olen huomannut, etta naissa maissa parjaa todella pikkurahalla, jos jattaisi opastetut retket ja oluen nauttimisen valiin. Se, onko se sitten lomaa, on varsin kyseenalaista, mutta kylla tuollaisiakin matkaajia tulee tien paalla vastaan.

Chetumal, Meksiko

Meksiko, terve taas. Belize oli kaiken kaikkiaan hyvin hammentava kokemus: mustaihoista lihavaa jengia puhumassa englantia tai kreolia, wannabejamaica-rastafareja kauppaamassa jazztupakkaa joka kadunkulmassa, kanelipullaa leipomossa, kiinalaisia hoitamassa supermarketteja ja maaseudulla valkoihoisia amisheja viljelemassa 40% maan tuotannosta, koska muut paikalliset ovat erittain vetelaa sakkia. Koko maassa asuu alle 300 000 ihmista, joten suurin osa maasta on pelkkaa metsaa. Jotenkin hyvin outoa, etta tallainen paikka sijaitsee Guatemalan, Hondurasin ja Meksikon naapurina, silla latinotunnelmaa ei juuri ole. Hyvin virkistava kokemus, mutta minulle maalla ei ollut juuri muuta tarjottavaa kuin luonto, kanelipullat ja sukellus, joten kymmenisen paivaa riitti tata paikkaa. Saapuminen takaisin Meksikon toreille ja ihmisvilinaan oli kuin tapaisi vanhan tutun.

Belizessa kohtasin muuten eraan taman retken huonoimmista majoituksista (huolimatta siita, etta maan hintataso on varsin korkea naapureihin nahden). Huoneessa ei sinansa ollut mitaan vikaa, mutta kun palasin illalla takaisin ja laitoin valot paalle, rotta vilisti takaisin piiloonsa. Kyseinen otus oli tunkeutunut laukkuuni ilmeisesti ananaskakun houkuttelemana - foliot kakun ymparilta oli natusteltu pois, kakku puoliksi herkuteltu ja muitakin tavaroita mutusteltu. Onneksi mitaan erityisen arvokasta ei ollut tarvelty. Nukuin sitten valot paalla. Illalla kuului valikatosta melkoista juoksentelua, joten ilmeisesti ananaskakun voimalla jaksaa vedattaa koko yon. Eipa ole ennen moista kokemusta sattunut. Sanomattakin selvaa, etta seuraavana paivana Eloise's Travel Lodge ei enaa houkutellut.

Placencia, Belize

Nyt on sitten aika heittaa haikeat jaahyvaiset. Rakkaat Bangkokista ostamani 3 euron Adda-merkkiset sandaalit paattivat sitten rapsahtaa lopullisesti rikki Guatemalassa viime metreilla. Luolassa kynttila kadessa uiminen ja kiipeily oli sitten ilmeisesti liikaa. Naita kyseisia lapikkaita tuli kaytettya noin 6 kuukautta lahes joka paiva ja olivat kylla todella mukavat. Lisaksi niista lahteva haju oli myos mukavan kodikas. Noh, mikaan hyva ei kesta ikuisesti. Belizen kiinalaisilta ostamani korvikkeet eivat ole viela ainakaan saaneet sydantani heltymaan. Addat, levatkaa rauhassa.

Hieman vahemman tarkeina uutisina kerrottakoon, etta maa vaihtui sujuvasti Guatemalasta Belizeen. Guatemalasta jai hyvat muistot, silla maa on todella kaunis ja aitoja nykyajan inkkareita ja heidan elamaansa paasi tutustumaan ihan lahelta. Aseita tosin naki ehka jopa enemman kuin Meksikossa - missa muussa maassa internet-liiketta vartioi huppariin ja farkkuihin pukeutunut reipas nuori mies sotilashaulikko kadessa? Sama juttu bensiksella, supermarketissa, jne, tosin jotkut vartijat olivat tallaytyneet toita varten ja laittaneet oikein kauluspaidan paalle. Hieman hatkahdyttavaa, kun on tottunut nakemaan aseita vain virallisesti uniformuun pukeutuneilla hepuilla. Tama siis tuli todettua pikkubussin ikkunasta ohittaessamme Guatemala City. Ilmeisesti varsin vaarallinen paikka, joten suurta hinkua paakaupunkiin tutustumiseen ei ollut.

Janna juttu sattui muuten asken. Yritin vaihtaa lentojeni paivamaaraa ja lentoyhtiosta sanottiin, etta ei onnistu. Eli piti soittaa matkatoimistoon. Siella sanoivat, etta ne lentopaivamaarat pitaa vaihtaa Luxemburg Airin kautta, eika TACAn kautta, joka lentaa lennot ja lukee matkalipuissa. Tietysti. Olisihan minun se pitanyt arvata.

Antigua, Guatemala

Terveiset koko Vali-Amerikan vanhasta paakaupungista, Antiguasta. Kaupungilla kavely on jotenkin epatodellinen kokemus, silla joka paikasta on selvasti nakyvilla kolme ymparoivaa tulivuorta, joista aktiivisin esimerkiksi tuprautteli tanaan savupilvia taivaalle. Erittain tyylikas nakyma vanhojen kolonialistikirkkojen ja rakennusten konstraktiksi. Ja iliman muutahan pitaa kiiveta vuoren rinteelle asti ihmettelemaan huomenna. Ja pitaa nyt viela sen verran lisata Antiguan kokemuksesta, etta kulkiessani kadulla nain kaupungin ainoassa Subwayssa aseistetut vartijat. Siis mita/miksi?

Kielikylvyn jalkeen ajatuksetkin ovat selvinneet ja matka jatkuu pohjoiseen Guatemalan lapi aina Tikaliin asti ja sielta Belizen puolelle. Ja niille kotijoukoille tiedoksi, jotka huolehtivat Guatemalan turvallisuustilanteesta: taalla reissaa monen monta tallaajaa ja juuri kellaan ei ole ollut mitaan rosmouskokemuksia. Etenkin Antigua on niin taynna amerikkalaisia isomahaisia hellehattumiehia jarjestelmakamerat olalla, etta pidan pienena ihmeena, jos joku minun omaisuuksiani alkaa hamuamaan. Pahat tarinat lienevat lahinna Guatemala Citysta ja sinne en suurin surminkaan halua nenaani laittaa.

San Pedrossa olin viimeisen viikon kipeana jonkin sortin nuhakuumeen takia. Jo siina ehti monta mukavaa vaihtoehtoa kaymaan mielessa - sikainfluenssa, malaria ja dengue nyt etunenassa, mutta onneksi hommasta selvisin muutaman paivan kuumeella ja nenan pyyhkimisella.

San Pedro La Laguna, Guatemala

Takana on nyt sitten kaksi viikkoa joka-arkipaivaista espanjanopiskelua. En tieda lainkaan, olenko oppinut yhtaan mitaan. Sanaston puute tuntuu olevan edelleen suurin kynnys, vaikka hitaasti se siita on kasvamassa. Ja tosiaan nyt on aseina futuurit ja menneen ajan muodot, joten teoriassa kommunikoinnin pitaisi olla helpompaa. Kaytannossa ei ole normaalipuheessa ikina aikaa miettia mika ihmeen muoto verbista pitaisi heittaa, joten ne tulevat ulos mukavasti sekaisin. Idea kai vastapuolelle kuitenkin valittyy.

Opiskelu taalla on siita mahtavaa, etta jarven ymparistossa on vaikka mita tekemista vapaapaiville. On kavelya pieniin jarvenymparilla oleviin kyliin katselemaan paikallisempaa elamaa. On 450m pitka naama edella hihhuloitava vaijeriliuku lahivuorilla. On hyvaa ja halpaa ravintolaa San Pedrossa, jos perinteikas ruoka alkaa ahdistamaan (ja alkaahan se).

Tanaan oli jannat paikat, kun kaveltiin parin opiskelukaverin kanssa lahikaupunkiin katselemaan paikallista fiestaa. Reitti kaupunkien valissa on vaarallisen maineessa, koska tarinoiden mukaan joskus aseistetut bandiitit tykkaavat irrottaa ihmisia omaisuuksistaan. San Pedrossa tosin vakuuteltiin, etta ei nyt fiestan aikaa ole mitaan hataa, koska autoja kulkee koko ajan. Noh, ajateltiin, etta jos ne sen 10 euroa ja kameran vievat niin siinahan sitten ottavat. Kaveltiin siina 2,5h mukavasti rauhassa ja ihmeteltiin kylla, koska ei nakynyt juuri lainkaan autoja. Eras paikallinen seta tuli juttelemaan ja kuullessaan minne ollaan matkalla ilmoitti, etta ehdottomasti ei kannata menna jalan, koska bandiitit siella kuulemma vaanivat juuri fiestan takia ja kuulemma vievat parhaimmassa tapauksessa vaatteetkin paalta. Ei siina oikein uskottu ukon varoitteluja, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin otettiin loppupatkalle Toyotan pickup-kyyti. Ns. "vaarallinen alue" olikin melkoinen perunapeltotie keskella metsaa ja poliisiauto partioi reittia koko ajan. En tieda, miten todennakoista bandiittien tapaaminen olisi ollut, mutta oikeastaan ensimmaista kertaa matkalla oli sellainen olo, etta se olisi voinut olla mahdollista. Hyva muutenkin, etta otettiin autokyyti, koska varsinainen matka olisi ollut arviolta 7-8h jalan San Pedrossa kerrotun 2-4h sijaan. Eli sehan naissa latinalaisen Amerikan maissa on, etta informaatiota kylla tykataan antaa, vaikka ei tiedeta itse asiasta holkasen polahtavaa.

San Pedro La Laguna, Guatemala

Nyt on sitten matka taittunut aina Guatemalaan asti. Matka tanne Meksikosta oli riemukas aina viimeisesta Meksikon hostelliyosta lahtien. Yolla mennessani pimeassa nukkumaan muutamien nuotio-oluiden jalkeen hostellissa aloin ihmettelemaan kun sangyssa oli jotain varsin turkisvoittoiselta tuntuvaa. Otus sanoikin mau ja hyppi iloisesti sangyn alle piiloon. Sama iso musta katti yritti punkea viereeni viela myohemminkin yolla, mutta jouduin kylla hatistamaan sen pois toiseen otteeseen. Noh, seuraavana paivana rajalla sitten ihmeteltiin ja odoteltiin, kun minibussissa mukana ollut ranskalaispariskunta vietti runsaasti aikaa imigration-tiskilla ja kohtahan se syykin selvisi: olivat yrittaneet ilman passeja Guatemalaan, koska olivat jostain kumman syysta jattaneet ne Mexico Cityyn. Eivatpa sitten, yllattaen, paasseet rajan yli. Muuten rajanylitys oli kylla melkoinen muutos monessa suhteessa: maisemat ovat Guatemalassa upeita ja kulttuuri varsin mielenkiintoista. Taalla mayakielet elavat viela voimakkaasti ja espanja on varsin monelle vasta toinen kieli. Myos lahes kaikki paikalliset naiset hiihtelevat ympariinsa perinneasuissa ja vanhoista sedistakin osa. Tunnelma on jotenkin aidompi kuin Meksikossa - rajanylityksen jalkeen tunnelma oli vahvasti samanlainen kuin Thaimaa-Laos -rajan ylityksen jalkeen. Kovasti tassa alkaa muutkin Keski-Amerikan valtiot kiinnostamaan.

Nyt sitten hengailen San Pedro La Lagunassa, joka on Atitlan-jarven rannalla. Atitlan tarkoittaa satunnaisen opaskirjan mukaan mayakielella "paikkaa, jossa sateenkaari saa varinsa". Kaunistahan taalla on, taytyy se myontaa. San Pedro on pienehko traveller-hangout, jossa yhden kadun varrella on baareja, einestamoita ja majoituspaikkoja. Paikallisten kaupunki on sitten tuon alueen ulkopuolella. Taalla on myos paljon edullisia kielikouluja ja paatinkin pysahtya hetkeksi ja keskittya opiskelemaan espanjaa. Asun ja einestan paikallisen perheen luona (eli papuja saa syoda ainakin kyllikseen) ja paivittain kayn 4h koulun puutarhassa yksityisopetuksessa. Kotitehtavat paalle ja toivottavasti tama kieli lahtee tasta luistamaan. Eikohan tassa ainakin pari viikkoa mene mukavasti.

Campeche, Meksiko

Meksikossa on luokkajako vahvasti esilla joka paiva. Monen montaa palvelua loytyy nimittain ykkosluokkaisena ja kakkosluokkaisena - jos ei ihan nimella niin periaatteessa kuitenkin. Busseja on primeraa ja segundaa, teista voi valita maksulliset moottoritiet tai ilmaiset ja kuoppaiset paikallistiet. Monessa hotellissa saa valita tahtooko maksaa ylimaaraista ilmastoinnista. On ravintoloita, joissa ei varmasti nae intiaanien jalkelaisia ruokailemassa. Ja yleisestikin kasittaakseni intiaaneja pidetaan edelleen toisen luokan kansalaisina. Hevosella paasee ja rahalla saa siis. Suomessa on ehdottomasti jotkin asiat kohdallaan, kuten esimerkiksi se etta kaikilla on (periaatteessa) samat lahtokohdat ja mahdollisuudet.


Muina huomioina voisi sanoa Meksikossa matkustamisen vaarallisuuden olevan aikamoinen urbaani legenda. Matkaaminen tuntuu hyvinkin turvalliselta. Etenkin Lonely Planetin matkaoppaat tuntuvat olevan taynna varoitteluja, etta busseja kaapataan oisin ja yolla ei saisi laittaa jalkaansa ulos majapaikasta, koska heti viedaan housutkin jalasta. Jotkin reissaajat tuntuvat olevan aarimmaisen varovaisia esimerkiksi rinkkojen suhteen ja pitelevat niiden paalla jonkinlaista kanaverkkoviritelmaa, joka on lukolla lukittu. Jos joku minun rinkastani haluaa hikisia kalsareita tonkia, niin siita vaan. Varmasti ikavia tilanteita joillekin tapahtuu, mutta eikohan ne tapahtuisi vaikka Helsinki Cityssa jos olisi tapahtuakseen. Mielestani ei siis pitaisi kenenkaan jattaa tanne matkaamatta vaarojen pelossa.

Kappas vain. Hesari uutisoi ranskalaisten olevan kaikkein vastenmielisempia turisteja. Taman allekirjoitan ihan ehdottomasti. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kysely+Ranskalaiset+vastenmielisimpi%C3%A4+turisteja/1135247563353

Isla Mujeres, Meksiko

Meksikon hintataso on paassyt yllattamaan monella tavalla positiivisesti. Budjetti ei pauku yleensa yli asettamani 30 euron per paiva vaikka alun perin niin olin aavistellut. Taalla kahden hengen huoneesta koyhtyy 10-15 euroa (tosin hajontaa on, silla halvin on irronnut 5 eurolla ja tarinat kertovat hurjista hinnoista karibian rannikolla, vaikka esiemrkiksi taalla Isla Mujereksella paasee tuohon mainittuun hinthaarukkaan viela hyvin) ja dormihuoneesta sanky irtoaisi aika lailla hintaharukkaan 5 plusmiinus 1 euroa. Ruoka ei ole kallista, silla paivan menuna tunnettuun pakettiin kuuluu monta ruokalajia ja se kustantaa yleensa 1,5-3,5 euroa. Pienen oluen hinta heiluu ravintolassa euron molemmin puolin, mutta alennusta saa kun ottaa paikallisia "familiar" eli perheolutpulloja. Naista jykevimmat ovatkin miehekkaita 1,2 litran tonkkia. Matkaaminen on tassa maassa se budjettimatkaajan unien morko: tyypillinen yobussi on noin 15 euroa, mutta on laatukin kylla sitten sen mukaista. Loppujen lopuksi tuon hinnan maksaa mielellaan. Kaiken kaikkiaan siis rauhallisesti matkaava reissaaja paasee reilun 20 euron keskiarvoiseen paivabudjettiin ilman hirveaa pihtailemista. Toki penninvenyttajat voivat natustella maissitortillaa joka valissa ja paasevat siis varsin halvalla.

Nyt siis on reissu taittunut tanne Meksikon Karibialle, tarkemmin sanoen saarelle Cancunin edustalla. Tama paikka on juuri ja juuri siina rajoilla, etta taalla olisi liikaa valittavia jenkkituristeja joka nurkassa. Paljon taalla niita on, lahinna paivaretkilla Cancunista ja ajelemassa ympariinsa golf-autoilla, mutta muutaman oluen voimalla taas jaksaa etsia jotain omaa sopukkaa.

Toki taytyy myontaa, etta taalla karibialla potkottely on lahinna aurinkoa, ruokaa (ceviche on parasta hellepaivan herkkua) ja juomaa eika niinkaan "hankaluuksien kautta voittoon"-tyylista reissaamista. Nainpa blogiinkaan ei oikein saa vaannettya mitaan mukahupaisaa anekdoottia. Naita sitten toivottavasti enemman myohemmin, jos/kun matka suuntaa rajan yli Guatemalaan.

San Cristobal de las Casas, Meksiko

Nyt on sitten mielikuvien Meksiko murskattu taysin: maasta loytyy ehdottomasti muutakin kuin viiksekkaita sombreromiehia ja kaktuksia. Itse asiassa olen tahan mennessa ehtinyt kokemaan Oaxacan vuoriston havupuumetsia (valilla olisi voinut luulla olevansa Suomessa) ja Tyynen valtameren rannikon sateita. Sadetta rannikolla on nimittain todellakin riittanyt, mutta on mukaan mahtunut ihan kelvollisia rannallapotkottelypaiviakin. Ilmeisesti sateita on puskenut normaalia enemman, koska jossain Acapulcon nurkilla on pyorinyt hirmumyrsky Andres - matkareitti ei kuitenkaan siihen suuntaan ole kulkemassa, joten kotona voidaan ottaa rennosti. Sateessa tulee sita paitsi ihan aito suomalainen juhannustunnelma. Aavikkoa ja kaktuksiakin kiinnostaisi nahda, mutta niita varten pitaisi reissata pohjoisempiin osiin. Ehkapa hieman myohemmin.

Ylipaansa Meksikossa nayttaa talla hetkella olevan varsin vahan reissaajia. Syina varmasti kesan sateet ja influenssapelko. Influenssan uhkaa tai vaikutusta ei taalla nae tosin missaan, joten ilmeisesti pelko on taas median (tekisi mieli sanoa amerikkalaisen) aikaan saamaa. Tulee mieleen ihan tappamehilaiset muutaman vuoden takaa. Noh, low seasonissa on ehdottomat puolensakin. Esimerkiksi pienessa rantakohteessa Mazuntessa hostellin isanta intoutui kokkailemaan hostellin kaikille neljalle vieraalle illallista. Heppu olikin aikaisemmin ollut zapatista ja taistelemassa jossain Guatemalan vuoristossa, mutta paatynyt sittemmin rauhallisemmalle alalle. Melkoinen velho mieheksi, koska myos kokkipuolella tulokset olivat mainioita: taytetty barracuda oli herkkua.

Kuvia lupaan taas yrittaa latailla lahiaikoina. Ostin oikein Singaporesta uuden kamerankin, joten enaa ei tarvitse karsia kannykkakameran kuvalaadusta. Tosin nyt sitten pitaa loytaa nopeahko netti, koska kuvat ovat kookkaampia. Ehkapa voisi huomenna yrittaa.

Oaxaca, Meksiko

Nyt on sitten Meksikon matka alkanut oikein kunnolla. Mexico Cityssa tuli vietettya ehka vahan liiankin paljon aikaa, silla paikan saasteet saivat silmat kirvelemaan ja nenan vuotamaan. Eipa oikeastaan missaan muualla ole saasteilla ollut tuollaisia vaikutuksia. No ymmartaahan sen, koska noin 20 miljoonaa ihmista asumassa samassa laaksossa ei voi olla hyva idea. Tokihan city oli katsomisen arvoinen lahinna mainioiden museoidensa takia.

Kerjalaiset ja yleisestikin koyhyys tuntuvat olevan Meksikossa lasna huomattavasti paalletunkevammin kuin aikaisemmissa matkakohteissa. Hassua kylla, koska Meksiko taitaa olla myos naista rikkain valtio. Ilmeisesti yhteiskuntaluokkiin jako ja suuret tuloerot pahentavat asiaa. Tama on ensimmainen paikka, jossa aktiivisesti alkaa miettimaan mita voisi tehda vahaosaisten auttamiseksi.

Muuten vaihto Meksikoon on ollut virkistava. Lyhyesti yhteen vetaen voisi todeta, etta musiikki paranee huomattavasti, mutta samalla perusruoan taso laskee. Perusherkkuna joutuu herkuttelemaan aina tortillalettuja ja papuja - tosin lisake tai tortillan tayte vaihtelevat. Kyllahan suurempiakin herkkuja loytyy, jos on valmis kulutamaan hieman enemman pesoja.

Nyt pois Oaxacasta ja tutkimaan maaseudun kylia. Raporttia puskee lisaa myohemmin.

Sydney, Australia

Budjettimatkaajalle Sydney on kuin paluu Euroopan reppureissaukseen - yot vietetaan dormeissa ja ruoka kokataan supermarkettitarpeista hostellin keittiossa. Lisaksi taalla on kylma. Lampotilat heiluvat jossain valilla 15 - 20 astetta ja valilla ripottelee vetta. Sellainen mukava suomalainen kesasaa siis.

Omat tavoitteeni Sydneylle olivat melko vaatimattomat. Tavoitteena oli nahda kenguru ja syoda kengurua. Molemmat tavoitteet saavutin hienosti. Kenguruita paasi ihmettelemaan paikallisessa mainiossa elaintarhassa ja supermarketissa kengurunliha oli halpaa. Allekirjoittanut suosittelee kengurupihvia mediumina herkkusienikermasoossin kera. Huuhdotaan alas edullisella punaviinilla.

Viiden yon hengahdys Sydneyssa on nyt kuitenkin ohi ja huomenna on edessa pitka lento LA:n kautta Mexico Cityyn. Odotankin lampoa ja manana -mentaliteettia innolla. Toiveissa on myos oppia edes vahan lisaa espanjaa. Parin paivan paasta myos Maarit liittyy seuraan, joten ainakin seuraavan kuukauden ajan on myos matkaseuraa tiedossa.

Singapore

Nyt on sitten Aasian seikkailu yhta paivaa vaille loppumistaan. Hupia on ollut kerrakseen, mutta jollain tavalla miellyttaa kylla jo maiseman vaihtaminenkin. Joiltain osin aasialainen kulttuuri on hieman liian erilainen lansimaalaiseen nahden, etta nailla kolkilla voisi kuvitella asuvansa pitkia aikoja (Malesia ja Singapore voisivat olla poikkeuksia, silla ne ovat jo varsin lansimaalaistuneita). Mutta tokihan kulttuurien erilaisuus tekee Aasian maista ehdottoman hienoja matkakohteita.

Reissaamani maiden vertailu on hankalaa, koska ne ovat keskenaan kovin erilaisia. Kokeillaan nyt kuitenkin. Ehdoton ykkonen on Laos lahinna ystavallisten ihmisten, hienon luonnon ja edukkaan oluen takia. Toiseksi vetaisin listalle Kambodzan, jossa ihmiset olivat taas varsin huippuja ja Phnom Penh matkattujen paakaupungeista ehdottomasti huipuin. Kolmosena Indonesia, jossa ehdottomasti hienoin luonto, mutta ihmiset olviat pahimmillaan erittain rasittavia. Yksityisyys ei ilmeisesti ole kasite, jota Indonesiassa ymmarretaan. Sitten tulevat muut maat sulavasti jarjestaytymattomana. Malesian ehdoton hitti on ruoka, joka on mielestani alueen herkuinta. Intialaiset vaikutteet ovat pop ja roti-leipa lammascurryn kanssa parasta mita lautaselleen voi hamuta.

Kuitenkin yksi asia mita Aasiassa reissatessa kaipaa on ruoka. Taalla kun saa lahinna riisia, nuudelia tai jopa parhaimmassa tapauksessa riisinuudelia. Ajattelin kylla ehdottomasti Sydneyssa maistella kunnon pihvia ja punaviinia ja kunnollista juustoa. Lisaksi tekee mieli jotain eksoottisimpia eineksia, kuten esimerkiksi suomalaisia irtonamuja, perinteisia muikkuja ja skandinaavista kanelipullaa maidon kanssa. Myos perisuomalainen karvakatisen sedan kebab valkosipuliperunoilla maistuisi kovasti. Nainkohan Sydneysta loytyisi kyseisia elintarvikkeita?

Jotta blogipostaus olisi mahdollisimman sekava, niin kerrotaanpa viela eras hieman kuumottava tapahtuma Caritasta, Indonesiasta. Olin illalla itsekseni etsimassa nettia ostaakseni lentolippuja Singaporeen. Tietysti lahin netti oli monen kilometrin paassa ja paa"kadulla" ei ollut kunnollisia valoja. Kadulla vilistelikin aika tavalla kulkukoiria paivasaikaan ja yleisena tietonahan on, etta ne muuttuvat varsin epamiellyttan rohkeiksi oiseen aikaan. Taman takia siis kantelen jotain katta pidempaa keppia oiseen aikaa kyseisilla alueilla liikkuessa - talla kertaa onneksi. Nelja hurttaa nimittain lahti seuraamaan ja alkoivat suhtautua minuun varsin aggressiivisesti. Jouduin siina hutkimaan kepillani keskiaikaisia miekkailuliikkeita, jotta eivat olisi tulleet puremisetaisyydelle. Yksi piskeista yritti jopa haukata hiukopalaa kepista. Jonkin matkaa peraannyttyani hyvassa jarjestyksessa koirat painelivat takaisin, koska olin ilmeisesti jo poistunut niiden reviirilta. Kylla siina pulssi hieman nousi. Enpa tieda mita olisi ilman keppia tapahtunut. Kaikille reissuvinkiksi siis: metrinen keppi matkaan tai sitten kourallinen sopivan symmetrisia kivia ammuksiksi. Kivia minulle suositteli eras belgialainen, mutta itse tykkaan enemman kepista jo ihan tyylin takia.

Carita, Indonesia

Yllatysmuutos matkaan. Paatinkin, etta en ole koskaan lentanyt mustalla listalla olevalla lentoyhtiolla, joten pitaahan se tehda. Batavia Airin luotettavalla koneella siis Jakartaan tutkimaan onko tarinat ihmisia taynna olevasta Javan saaresta totta. Tarkoituksena on siis kierrella vahan Javaa ennen viimeista Aasian kohdetta, Singaporea.

Pikavisiitti Jakartassa osoitti, etta tarinat javalaisista olivat taytta totta - jokainen yritti myyda jotain, "ei" ei yksinkertaisesti riittanyt vastaukseksi ja jokaisesta ostoksesta yritettiin vedattaa rahaa. Siispa joka pirun rupiasta piti tapella. Intiassa en ole kaynyt, mutta jotenkin ajattelin, etta siella voisi olla tallaista. Hymyilytti kovasti.

Paatettiin siispa lahtea nykyisen matkaseurueen kanssa karkuun ihmishelvettia ja hieman sivupoluille Javalla, tarkemmin sanoen Bantenin kylaan. Kyla oli aikoinaan tarkea kauppapaikka seka kiinalaisille etta kolonialisteille, mutta nykyaan se on vain parin tuhannen ihmisen kylapahanen. Perille paastiin illalla ja eihan mestassa tietenkaan ollut minkaan sortin majoitusvaihtoehtoja. Onneksi eras matkaseurueemme jasenista on opiskellut Javalla hetken ja perusindonesian taidoilla saatiin tietaa etta lahella on "nukkumishuone", joka on ilmainen. Paikka osoittautui moskeijaksi, joka majoitti mita ihmeellisempaa vakea: katseltiin sisalle ja nukkumaan oli kaymassa esim resuinen perhe ja jalaton kerjalainen. Siina hieman eparoitiin, etta viitsiiko nyt kristittyna painella tuonne kuorsaamaan, kun eras kylalainen veti meidat kauemmaksi ja johdatti pari katua kauemmaksi. Paadyttiin sisalle taloon, jossa tarjoiltiin teeta ja tupakit (en viitsinyt kieltaytya, koska indonesiassa tuntuu sauhuttelu olevan enemmankin sosiaalinen liukaste). Paikalle tuli myos talon isanta, joka onneksi puhui jonkin verran englantia, ja kertoi, etta paikallisen museon (kokoelma roinaa kolonialismin ajalta paikallisille koululaisille ihmeteltavaksi) takahuoneessa on pari paikkaa, joissa voisi nukkua. Vaikka moskeijassa yopyminen kovasti houkuttikin, oli tama varmaan lopulta parempi idea. Etenkin kun huomioidaan, etta imamit alkavat huutaa ensimmaista kertaa joskus neljan aikaan aamuyosta. Olisikohan siina joutunut esittamaan muslimia ja heittamaan aamutuimaan kumarrukset Mekkaan?

Danau Toba, Indonesia

Reissatessa tulee tavattua ihmisia, joihin ei ikina tormaisi kotipuolessa, mika on varsin virkistava ja avartava kokemus. Kuitenkin lahes reissaajille loytyy aina yhteisia puheenaiheita: millaista reissua kukin heittaa, mista pain maailmaa on kotoisin ja millaisia vatsaongelmia lahiviikkoina on ollut. Suurin yhdistava asia on tietenkin suuri kiintymys matkaamiseen etenkin ihmisten kesken, jotka ovat useampia kuukausia tien paalla kerrallaan. Monille matkaaminen tuntuu olevan yksi tarkeimmista harrastuksista ja tarkeimpana huolena on se, etta takaisin kotiin on mentava ja rahaa on taiottava jostain uuteen reissuun. Ehkapa reissuelama on monelle myos pakoa todellisuudesta paikkojen ja kulttuurien nakemisen lisaksi? Voisin kylla allekirjoittaa tuon.

Toba-jarvi on ollut kylla yksi parhaista paikoista rentoutumiseen, mutta tanaan pitaa taas lahtea uusille poluille. Tiedossa on 18 tunnin matka yobussissa ja eilen viela paalle iski matkan ensimmainen kunnollinen ripulitauti. Indonesialaisissa pitkan matkan busseissa on mukavana piirteena se, etta ilmastointi kun kerran on niin sitahan on kaytettava. Bussi on siis jaakylma ja lampimien vaatteiden jattamista reppuun tavarasailoon ei edes kannata ajatella. Lisaksi joissain busseissa tykitetaan indonesialaisia listahitteja tarykalvoja vihlovalla volyymilla. Odotettavissa on siis nautinnollisia hetkia.

Berastagi, Indonesia

Malesian lapi matka hujahti niin nopeasti, ettei kattavaa muistikuvaa juuri ehtinyt muodostua. Jotenkin tuntui liian kliiniselta, joskin ruoka oli erinomaista. Myos erilaisten kulttuurien sekoitus oli vaikuttava - etenkin Georgetownissa oli hassua kavella tieta pitkin, kun parin sadan metrin sisalla oli seka hindutemppeli, kiinalainen temppeli, kirkko ja moskeija. Ja ainakin paalle pain naytti silta, etta kaikki tulevat mainiosti tiomeen keskenaan.

Nyt sitten Indonesiassa, joka on suloisella tavalla rempallaan, mista tykkailen kovasti. Tuntuu paluulta Kambodzaan. Sumatran luontoon olen myos kovasti ihastunut - kolmen paivan viidakkovaellus oli tahanastisista patikoinneista ehdottomasti paras ja tanaan kiipesin ensimmaista kertaa elamassani tulivuorelle. Sitahan reissaaminen pohjimmiltaan on: uusien kokemuksien haalimista.

Indonesialainen internetti tuntuu olevan luotettava kuin indonesialainen poliitikko, silla jo tata blogipostausta kirjoittaessani on ollut kaksi sahko/yhteyskatkoa ja kumpaisenkin jalkeen on saadetty jotain todella mystillista, jotta kone on saatu rullaamaan. Eli kettu kuittaa tanaan lyhyesti ja suuntaa huomenna Toba-jarvelle. Siella on tarkoitus ottaa hyvin rauhallisesti ja ladata akkuja jonkin aikaa: reppu on taynna kirjoja ja riippumatto vinkuu, koska haluaa tulla ripustetuksi.

Georgetown, Malesia

Puhalletaanpa blogia taas eloon. Syy hiljaisuuteen on ollut Perhentian Kecil, mainio pieni saari Malesian itarannikolla, jossa tuli vietetty reilusti yli viikko. Syy yli viikkoon oli se, etta snorkkelointiretken innoittamana hurahdin suorittamaan PADI Open Water Diver- sukkeluskurssin, joka kesti monta paivaa ja maksoi hillomarjoja. Toki kurssi oli ehdottomasti rahan arvoinen ja sukeltaminen on erittain hauskaa puuhaa: veden alla liike on hidasta, lahinna kuulee oman hengityksensa ja sukeltaessa tuntee todella olevansa osa korallien ja kalojen muodostamaa vedenalaista maailmaa. Vedet tuolla Perhentialla ovat erittain otolliset elukoiden bongaamiseen ja sukeltaessa/snorklailtaessa tuli nahtya esimerkiksi rauskuja, haita ja merikipikonnia toinen toistaan kummallisempien kalojen lisaksi. Tama harrastus jatkuu ehdottomasti tulevaisuudessa ja saattaapi jopa vaikuttaa tulevan matkareitin suunnitteluun.

Mutta palataanpa takaisin yksittaisten hassujen tunnelmakuvien maailmaan. Eilen odottelin Kota Bharussa (tunnettu konservatiivisista muslimeistaan) yobussia tanne Georgetowniin ja bussi oli tietysti pari tuntia myohassa. Paadyin jutustelemaan vieressa istuvan keski-ikaisen partasuisen muslimisedan kanssa, jolla oli varsin sujuva englanti ja oli muutenkin hauskaa seuraa. Kertoi tekevansa liikematkoja ympari Intiaa, Malesiaa, Afganistania ja Pakistania maita pitkin. Kertoi myos pitkallisesti miten hunaja auttaa eri tavoin kaytettyna flunssaan ja muihin tauteihin. Kun kysyin millaisia bisneksia herra suorittelee, totesi seta leveasti virnistaen "hunajabisneksia". Kovasti amerikkalaisvastaisia kommentteja sedalta kylla tuli aina silloin ja talloin. Lopulta kertoili ajoista, kun oli ollu Afganistanissa koulutuksessa 80-luvulla ja en voinut tietenkaan olla mielenkiinnosta kysymatta mista koulutuksesta tassa nyt mahtoi olla kyse. Noh, seta oli kuin olikin pesunkestava Talebani. Taman jalkeen en halunnutkaan kysella yksityiskohtia bisneksista. Melko varma olen kuitenkin, etta hunajaa ei herra Afganistaniin kauppaa. Mukava heppuli oli kuitenkin - neuvoi viela lopuksi miten paasen Georgetowniin menevalle lautalle ja toivotteli Allahin siunaukset peraan.

Phnom Penh, Kambodza

Nyt on Siem Reapissa vietetty hikisia paivia. Hikisia siksi, etta kiersin munamankelilla (aito mummomallinen vaihteeton menopeli, joka kitisi ja vinkui koko matkan) kahtena paivana kaikki paa-alueella sijaitsevat Angkorin temppelit ja kuumimpana paivana naytti netin mukaan olleen 40 astetta Celsiusta. Tuktuk-kuskit olivat tietysti nyreissaan, koska tarkein tulonlahde taitaa olla turistien liikuttelu temppelilta toiselle. Temppeliraunioita en sen suuremmin lahde hehkuttelemaan, mutta riittanee todeta, etta jokaisen ihmisen pitaisi kylla nahda Angkorin temppelit jossain vaiheessa elamaansa. Temppelit viidakon keskella olivat kuin pikkupojan unelma leikkipaikaksi. Kuvat eivat tietenkaan tee naille oikeutta, mutta laitan niita naytille todennakoisesti sitten Malesiasta tai ehka jopa huomenna aamusta.

Tanaan saavuin juuri takaisin Phnom Penhiin ja huomenna lennan Kuala Lumpuriin, Malesiaan. Tama peliliike lahinna siksi, etta taalla alkaa sadekausi ja Indonesia kiinnostaa niin kovasti, etta haluan varata sille riittavasti aikaa. Kambodzaa on siis kierretty jo melko lailla, mutta paljon jaa viela nahtavaakin. Mototaksit, polyiset tiet, mainiot temppelit (joita olisi lisaa ympari maata), tyhjat biitsit ja ystavalliset ihmiset jaavat paallimmaisena mieleen. Lisaksi taalla on oppinut ilahtumaan vesisateesta, mika ei oikein suomalaisen mentaliteettiin mahtunut aluksi. Laosista tykkailin kylla viela enemman, mutta mahtava maa tamakin.

Siem Reap, Kambodza

Hyvaa uutta vuotta! Khmeerien uutta vuotta siis. Joku sanoi, etta paikallinen uusi vuosi on taalla kuin meidan uusi vuosi ja joulu yhdessa. Ihmiset antavat lahjoja, vierailevat temppeleissa, tapaavat sukulaisia, tanssivat kaduilla ja tietenkin juopottelevat. Varsin universaali juhlistamismuoto on tuo alkoholin suu irvessa nauttiminen. Lisaksi juhlintaan kuuluu hassuja lokaaleja tapoja, kuten ihmisten kasteleminen vedella (vesipussukat, saavit ja vesipistoolit tuntuvat olevan suosittuja) ja talkkijauhon heitteleminen ihmisten naamalle. Kuulemma tuo hyvaa onnea.

Itse olin nyt uuden vuoden aikaan Kambodzan saaria ihmettelemassa, mm Koh Tonsay ja Koh Sdach. Mainioita pienia paikkoja, joissa palmupuita ja biitseja. Etenkin tuolla Koh Sdachin ymparistossa oli saaria ja mannerta taynna taydellista tyhjaa biitsia, jota ei ole hotellibisnes viela valloittanut. Tarkoituksena oli katsastaa myos Koh Kongin saari, mutta yllattaen eivat sitten jaksaneetkaan uuden vuoden aikaan ajella veneita pois Koh Sdachilta. Toki olin ennen sinne menoa kysynyt, etta tuleehan paatteja ja sanoivat, etta totta ihmeessa niita ajetaan, mutta todellisuus oli sitten jotain muuta. Tyypillista aasialaista toimintaa. Mutta eipa se haitannut: saarella oli lisakseni vain kaksi turistia ja paikalliset olivat hammentavan ystavallisia. Kavin mm. kalastamassa ja grillailemassa simpukoita (jotain osterien tyylisia) paikallisten isantien kanssa.

Hammentavan pienilla haavereilla reissun paalla on selvinnyt (koputetaan nyt kuitenkin samalla puuta). Mita nyt pari kertaa mototaksi on vienyt jonnekin ihan muualle kuin piti ja siina on pitanyt selitella, etta menet nyt samaan hintaan sinne oikeaan paikkaan. Kerran bussille mennyt "free pick up" alkoikin kyselemaan maksua bussiasemalla ja ei ollut aikaa jaada kinastelemaan. Kerran on pitanyt tyhjentaa vatsalaukkua yksi yo, koska ilmeisesti marketissa nautittu fisu oli jokseenkin vanhaa. Matkaoppaani - mainion Rough Guiden - jatin epahuomiossa Stung Trengin guest houseen, joten on pitanyt ostaa uusi kuppaisempi Lonely Planet. Mutta tosiaan aika iisia on ollut ja ei ole tarvinnut jannailla oikeastaan missaan tilanteissa.

Phnom Penh, Kambodza

Nyt on sitten Kambodszan paakaupunkia koluttu monesta nurkasta ja lopputulos on hammentava: vihdoinkin iso city, josta pidan (yleensa suurkaupunkien meteli saa aikaa vastareaktion ja paon maaseudulle). Reppureissaajamekka on keskustan ulkopuolella, josta mototaksilla sujahtaa hetkessa ihmettelemaan nahtavyyksia ja kaupungin syketta. Punaisten khmeerien hirmutekoihin paasee tutustumaan lahinna S-21 vankilassa ja Killing Fieldseilla. Ensin mainittu toimi aikoinaan vankien kuulustelupaikkana, josta vangit sitten kuljetettiin kaupungin ulkopuolelle Killing Fieldseille, jossa teloitukset ja massahautaukset tapahtuivat. Tarina on synkkaa kuultavaa ja en syysta mene tassa yksityiskohtiin. Itseani aina hammastyttaa naita tarinoita kuunneltaessa se miten ihmiset pystyvat tekemaan moisia tekoja toisilleen. Etenkin taalla Kambodzassa, jossa ihmiset ovat erityisen ystavallisia ja elamaniloa taynna. Ja vastaavia tempauksia kun on tuntunut tapahtuvan ympari maailman historian aikana - natsit, Kambodza, Ruanda, jne. Noh, tama psykologinen pohdiskelu jaakoon alan ammattilaisten huoleksi.

Iloisempiin asioihin. Joku kyselikin jo mita paivabudjetille kuuluu. Ja hyvaahan sille kuuluu taalla Aasiassa. Kambodza ja Laos ovat olleet suurin piirtein samaa hintatasoa. Guest housessa omassa huoneessa yosta koyhtyy noin 3-7 dollaria ja suurin osa oista menee 3-5 dollarin haarukkaan. Sapuska sitten kustantaa 0.5 - 4 dollaria aterialta, riippuen aterioiko reppureissaajapaikassa lansimaista ruokaa vai katukojusta paikallisia herkkuja. Olutta saa nauttia hintaan 1-2 dollaria per 0.625 litraa. Eli perusrentona paivana, jolloin ei tarvitse matkata tai maksaa nahtavyyksista, paivabudjetti kolmella paikallisella aterialla ja parilla olusella tai limonaatilla on melko helposti 10 dollaria. Matkustaminen on sitten suurin menoera taalla ja bussimatkoista saa maksaa valilta 4-15 dollaria riippuen reissun pituudesta. Eli kylla tama Euroopan hintatasot voittaa. Kuukaudessa jos kuluttaa normaalin Helsingin vuokrakampan vuokran verran saa elaa varsin mukavasti.

Tanaan nousee sitten bussin kytkin ja kiidattaa Kambodzan rannikolle, josta olisi tarkoitus hypata ihmettelemaan alueen saaria. Tarkoittaa todennakoisesti sita, etta blogi elaa hiljaiseloa viikon verran.

Phnom Penh, Kambodza

Ihmeiden aika ei ole ohi. Kambodzasta loytyy kuin loytyykin riittavan nopeita nettiyhteyksia kuvien lataamiseen. Laitan siis epamaaraisella menetelmalla valitun otoksen kuvia Facebookiin albumeihin, joita voi sitten kayda kiinnostuneet selailemassa. Joskus tulevaisuudessa kaikkiin kuviin saattaa jopa ilmestya jotain selitteita - nyt laitan vain lyhyita selosteita joihinkin kuviin.

Muutenkin saapuminen Phnom Penhiin oli jonkinsorttinen kulttuurishokki, silla isossa kaupungissa tuntuu olevan saatavilla kaikki mukavuudet. Vessankin vetaminen onnistuu vivusta, mika oli Laosissa varattu vain kalliimpien guest housejen luksukseen. Ensivaikutelmat kaupungin backbacker-alueesta ovat muutenkin oikein positiiviset: tunnelma on rennon letkea ja guest houset ja ravintolat on rakennettu puoliksi jarven paalle. Mukava tuulenvire helpottaa muuten niin tukalaa kuumuutta ja olut on kylmaa.

Phnom Penhin nahtavyydet taitavat olla varsin rankkoja. Suurin osa turistikohteista liittyy Pol Potin punaisten khmeerien hirmutekoihin. Naista kommentoin lisaa sitten myohemmin. Varsin kuuluisa Phnom Penhin turistiaktiviteetti on myos shooting rangelle meneminen - turisteilla annetaan mahdollisuus ammuskella sydamensa kyllyydesta erilaisilla sotien taakseen jattamilla pyssyilla ja tykeilla. Guest houseni pitaja tietysti mainosti tatakin heti saavuttuani, mutta hinnat olivat melko suolaisia: rynnakkokivaarilla ampuminen maksoi 40 dollaria ja raketinheittimella jysayttaminen 300 dollaria. Muut ''hauskuudet'' olivat sitten jotain tuolta valilta. Tama kokemus taitaa kuitenkin jaada valiin, johtuen lompakon ohuudesta. Saattaapa pasifistisella asenteellakin olla jotain tekemista asian kanssa.

Kratie, Kambodza

Jos pitaisi Kambodzasta kertoa jotain tyypillista, niin ainakin talla hetkella paallimmaisena mielessa on ''Kambodzan lumi'' eli punainen poly, jota on ainakin provinsseissa joka paikka taynna. Tiet polyavat ja esimerkiksi moottoripyorataksiajelun jalkeen on naamassa intiaanimaiset punaiset sotamaalaukset. Samoin tanaan, kun saavuin Rattanakirin trekkialuelta takaisin sivistykseen pariin, oli bussin tavaratilassa olleet reput muuttuneet kokonaan punaisiksi. Mattopiiskalle olisi toita.

Toinen janna asia taalla pain on himo laittaa paikalliseen riisiviinaan kaiken maailman otuksia lillumaan. Eilen trekkauksen jalkeen chillaillessa kraatterijarvella tavattiin ryhma vietnamilaisia kupittamassa viinaa jarven rannalla melkoisessa laitamyotaisessa. Tietysti kutsuivat sitten meidat (meidan neljan hengen trekkiporukan) mukaan viihderinkiinsa. Tarjolla oli iso sammio viinaa, jossa uiskenteli inkivaaria ja peuran taikka lehman sikio - oppaamme ei ollut ihan varma tarkasta lajjiluokituksesta. Vietnamilaisten elekieli kertoi, etta otuksen ansiosta viinan pitaisi antaa mahtavat voimat. Saapi nahda. Otus ei kylla vaikuttanut viinan pikanttiin makuun juurikaan, mika olikin ihan positiivinen yllatys.

Stung Treng, Kambodza

Laosin viisumi meni umpeen, joten piti suunnata Kambodzan puolelle. Kaiken kaikkiaan Laosista jai oikein positiiviset tunnelmat. Ystavalliset ihmiset ja kaunis luonto ovat listan karjessa. Nyt myos matkustan taas vaihteeksi yksin - Laosissa reissattiin enemman tai vahemman samaa matkaa itavaltalaisen Nickin ja amerikkalaisen Emilyn kanssa. Uusi maa, uudet tuulet. Ja mika tarkeinta, majoituksesta loytyy nyt tuuletin ja sahko 24h, joista oli turha uneksi Don Detin saarella Laosissa.

Rajanylitykset nayttavat olevan taalla melko mielenkiintoisia. Bussi pysahtyi ensimmaiselle mokille, jossa piti saada Laosin poistumisleimat. Noh, passia en saanutkaan heti takaisin, vaan rajaviranomaiset alkoivat hokemaan "two dollar". Samoin kavi muille reissaajille, jotka tulivat samalla bussilla. Siina kyseltiin kovasti, etta mihinkahan rajavartijoiden virkistysrahastoon rahat mahtavat menna ja miksi, mutta vastaus oli aina "two dollar". Sitten herrat poistuivat tupakille. Loppujen lopuksi sanottiin, etta soitetaan suurlahetystoon ja kysytaan tasta lisamaksusta, minka seurauksena hinta ensin putosi dollariin ja sitten saatiin passit ilmaiseksi takaisin. Kaiken kaikkiaan tuossa meni reilu puoli tuntia sahlatessa. Sitten ostamaan viisumia - hinta 21 dollaria, vaikka kaikkien tiedossa oli vakiohinta 20 dollaria. Pienen ystavallismielisen keskustelun jalkeen ei tarvinnut maksaa kuin 20. Sitten maahantuloleima passiin Kambodzan puolella, missa taas tuttu "two dollar". Onneksi toinen turistijoukko oli jo tulossa, joten paastivat meidat melko nopeasti ilmaiseksi lapi - ilmeisesti toivoivat, etta menemme nopeasti alta pois ja emme kerro seuraaville, etta maksaa ei oikeasti tarvitse. Isoista summistahan tassa ei ole kyse, mutta ihan periaatteesta ei tee mieli ruokkia korruptiota.

Kambodzassa suuntana on ensin koillisosien vuoret, silla taalla kaupungeissa alkaa olemaan jo tukalan kuuma. Sitten matka jatkuu todennakoisesti Phnom Penhiin, Siem Riepiin ja rannikkoa pitkin Thaimaan suuntaan.

Pakxe, Laos

Nopeat kommentit vierailustamme Vientianen lokaalin, Joen, luona. Ensimmaisena paivana vierailtiin marketissa ja ostettiin ainekset illan eineksiin. Sitten kokattiin porukalla Lap Mu (paikallinen jauhelihasalaatti possusta) ja Tom Yum Pa (taitaa olla se kuuluisin aasialainen soppa, kalasta talla kertaa) ja toisena paivana saimme kutsun Joen koulun aktiviteetti-iltapaivaan. Aktiviteetti-iltapaiva koostui tanssista, laulusta ja laosilaisista koululaisista koostuva breakdance-ryhma. Koulu oli Vientianen suburban-alueella, joten kaikille tuntui ihastukseksi riittavan, etta oltiin valkonaamoja - kaikki halusivat tulla juttelemaan ja saatiin kunniaistumapaikat koulun rehtorin vieresta. Olo oli kuin kolonialistiherralla, mutta samaan aikaan kokemus oli kylla oikein mahtava. Laosilaisten iloinen asenne elamaan oli selkeasti esilla. Lopuksi viela vedettiin paikalliset laosilaiset tanssit koulun opettajien kanssa, mika tietysti oli oppilaiden mielesta varsin hulvatonta.

Kaikella on kuitenkin aikansa ja matka jatkui viime yona yobussilla etelaan Paxkeen. Eteenpain liikkuminen johtuu lahinna siita, etta visassa on enaa kymmenisen paivaa. Nakemista taalla riittaisi vaikka milla mitalla.

Vientiane, Laos

Laos on suomalaiselle reissaajalle unelmakohde. Lahes jokaisesta kylapahasestakin loytyy kuin loytyykin aito sauna. Paikallinen sauna on pitanyt ilman muuta kayda testaamassa (itse asiassa jo kolmessa eri kaupungissa) ja tutustuttaa kanssareissaajia saunomisen saloihin.

Laosissa saunominen tuntuu olevan melko yleinen paikallinen tapa. Paikalliset kertovat kayvansa saunomassa jopa pari kertaa viikossa. Saunan virkaa toimittaa puiset kopperot, joihin mahtuu kerrallaan 3-6 ihmista vahan saunan koosta riippuen. Naiset ja miehet erotetaan omiin koppeihinsa. Kuumaa hoyrya saadaan aikaan polttamalla nuotiota saunan ulkopuolella ja johtamalla hoyry putkia pitkin kopperoihin. Joissain paikoissa kaytetaan lisaksi yrtteja, joten tunnelma on varsin yrttinen ja tuo mieleen lahinna turkkilaisen saunan. Hyoryntuottomenetelman takia ei tietenkaan paase viskomaan loylya ja sauna ei ole ihan niin kuuma kuin suomalainen vastine, mutta kylla se hyvasta korvikkeesta kay. Oudoin asia suomalaiselle on se, etta saunaan kipitetaan pukeissa: miehet kayttavat koko ajan lannevaatetta ja naiset kokovartalosanrongia. Jopa peseytyessa. Vientianen saunassa paikalliset ostivat tiskilta jugurttia ja painelivat saunaan jugurttipurkin kanssa - syykin selvisi saunassa, silla paikalliset hieroivat jugurttia naamaansa ja muualle kroppaansa. Kuulemma tekee hyvaa iholle. Yritin kylla selittaa, etta meilla pain jugurtti pistellaan poskeen saunan jalkeen ja saunassa jotkut maiskivat itseaan koivuvastoilla, mutta eivat ne tainneet ymmartaa.

Paras asia saunoissa on ollut lahes poikkeuksetta positiiviset kommentit muilta reissaajilta. Etenkin saunan sosiaalista puolta on ihasteltu. Itse sanoisin, etta sauna on myos paras paikka tutustua paikallisiin - esimerkiksi eilen saunassa tutustuttiin paikalliseen tyyppiin, joka osasi englantia hieman enemman kuin taalla pain yleensa. Yllattaen heppu kutsui meidat (minut ja muutama muu tyyppi, joiden kanssa reissataan ainakin hetki porukassa) seuraavaksi yoksi omaan kotiinsa tekemaan ruokaa ja yopymaan, kun kehuttiin paikallisia eineksia. Tarkoitus olisi siis tavata kaveri muutaman tunnin paasta ja suunnata torille ostamaan aineksia. Saa nahda miten kay.

Luang Phabang, Laos

Pohjoinen Laos. En oikein loyda adjektiiveja kuvaamaan paikkoja, joten taytyy lainata Madventuresin miehilta ja kutsua paikkaa ehdottoman parayttavaksi. Pienia kaupunkeja, trekkaamista, aitoja hilltribe-kylia, kotipolttoista laolaoa (paikallista riisiviinaa) suoraan keittopannusta, venematkoja kaupungista toiseen, erittain ystavallisia ihmisia ja eritoten rennon hidasta laolaista asennetta. Pohjoisen kaupungeissa - Luang Namtha, Nong Khiaw ja Muang Noi - vierahtikin juuri naista syista noin puolisentoista viikkoa ja blogikin on elanyt hiljaiseloa netin puuttumisen takia. Ainakin viela talla hetkella pohjoinen Laos on ehdottoman aito paikka, jota ei ole massaturismi paassyt pilaamaan. Monet sanovatkin, etta paikka on kuin Thaimaa muutama vuosikymmen sitten.

Matkailu ja etenkin omatoimimatkailu muuttavat paikkoja. Laosiin rakennetaan uusia teita, hinnat nousevat ja kaikki pankkiautomaatit saihkyvat uutuudenkiiltoa. Omatoimimatkaajat tuovat mukanaan rahaa, jonka ansiosta palveluja parannetaan ja esimerkiksi nuo paljon puhutut hilltribe-kylat alkavat ennen pitkaa myymaan turistikraasaa kuten Thaimaassa ja siirtyvat elamaan turismista nykyisten keraily- ja torimyyntitoimeentulonsa sijaan. Usein omatoimimatkaajia seuraa loppujen lopuksi suuret maarat lansimaalaista rahaa, hotelleja ja pakettimatkaajia. Talloin omatoimimatkaajat pyrkivat loytamaan uusia paikkoja ja sama sykli paatyy toistamaan itseaan kerta toisensa jalkeen ympari maailmaa. Kaikille jotakin, mutta ainakin omasta mielestani nama omatoimimatkailun ohella loydetyt vahemman kuljetut reitit ovat suuria kokemuksia, jotka hakevat vertaistaan.

Chiang Rai, Thaimaa

Aikaisemmat bussimatkustuskokemukset ovat luoneet muutaman periaatteen: ala matkusta krapulassa, ala ota paikkoja bussin peralta ja pida vessapaperia mukana. Noh. Tanaan matkustin sitten krapulassa (hyvin lievassa tosin) bussin takapenkeilla (koska muita paikkoja ei ollut) Chiang Maista Chiang Raihin. Otti paahan ja nauratti samaan aikaan. Ja ei sita vessapaperiakaan tietysti ollut mukana, mutta onneksi levahdyspaikalla oli myynnissa. Mutta kyllahan siitakin matkasta suomalaisella sisulla selvittiin.

Pieni krapulanpoikanen tuli trekkausporukan get together -juhlista, jotka paatettiin pitaa trekin paatyttya. Oikein mukavaa porukkaa trekilla olikin mukana. Parasta antia trekissa oli vesiputouksilla levyttely, yopymiset bambulavereilla ja iltaiset kokon ymparilla istuskelut. Ja ne kuuluisat hilltribekylat tosiaankin olivat melko lavastettuja - paikoissa tanssia ja laulua esittaneet "heimolaiset" lahtivat seuraavana aamuna autoilla menemaan. Mutta reilu peli kaikin puolin - harva sinne niiden heimolaisten takia oli tullutkaan. Todennakoisesti tormaan osaan trekille osallistuneesta porukasta viela Laosissakin, silla aika monella tuntui olevan sama suunta.

Lupaavalta vaikuttaa myos se, etta kaikki juopumaan orientoituneet brittinuoret tuntuvat nuohoavan Koh Samui-Bangkok-Chiang Mai -reittia. Chiang Maissa esimerkiksi nahtiin yksi porukka roikkumassa pickup-taksista ulos ja heiluttelemassa paljaita pakaroitaan takana tuleville autoilijoille. Silla lailla. Hyva Englanti!

Chiang Mai

Matka jatkui Bangkokista Ayuthayaan, joka on siis vanha paakaupunki. Vanhan cityn rauniot olivat hienoja, mutta ehkapa parasta paikassa oli sen pieni koko: ihmiset olivat ystavallisia ja muutenkin meno reissaajien paikoissa rentoa. Tony's Place (ei vielakaan mitaan hajua kuka siella oli Tony) oli oikein hieno kokemus riippumattoineen ja lepuuttelumattoineen ravintola-alueella. Tosi mukava ymparisto viettaa aikaa ja heittaa juttua muiden reissaajien kanssa. Myoskaan tuktuk-kuskien ja muiden paikallisten ystavallisyytta ei tarvinnut kyseenalaistaa. Esimerkiksi tuktuk-kuski kieltaytyi tarjoamastani lisasetelista, vaikka joutui ajamaan luulemaansa pidemman matkan. Allekirjoittanut suosittelee.

Palatakseni viela pikaisesti aikaisempaan kirjoitukseen: ei Thaimaaseen tullessa mitaan postumislippuja ainakaa minulta kyselty. Yksi tylsistynyt vilkaisu passiin, leima ja sai menna. Ilmeisesti tamakin riippuu sitten aika paljon siita passiin kotimaasta.

Tanaan tuli vastaan sitten ensimmainen Thaimaan huijausyritys taalla Chiang Maissa (pohjoisen suuri kaupunki, aikamoinen turistirysa). Oli kylla ihan naurettavan alkeellinen, mutta kai noihinkin sitten jotkut menevat, kun niita kerran yritetaan. Temppelissa tuli lankkarityyliin pukeutunut thaimaalainen mies juttelemaan hyvalla englannilla ja alkoi kertoilla Australiassa asuvasta vaimostaan ja kun kuuli etta olen Suomesta etta oli ollut joskus Norjassa toissa. Alkoi siina kaivamaan kuviakin todisteeksi. Mikas siina, kuunnellaan nyt mita tamakin yrittaa. Kertoi sitten tehtaasta kaupungin ulkopuolella, josta voi ostaa jalokivia ja matkamuistoja ja vaikka mita ihan pilkkahintaan ja ettei kannata torilta ostaa, kun joutuu maksamaan kauheata ylihintaa. Sitten herralla olisikin ollut jo oma auto temppelin vieressa ja koska olin niin hyva tyyppi, niin halusi nayttaa minullekin nama tehtaat. Kuten arvata saattaa, jouduin kohteliaasti poistumaan paikalta tassa vaiheessa. Jos nama Thaimaan kuuluisat scamit ovat kaikki samaa luokkaa, niin ei ole huolta huomisesta.

Huomisesta puheen ollen, kello 9.00 starttaa kolmen paivan trekkausreissu maaseudulle. Mietityttaa se, etta patikointiretket voivat olla hyvin taynna muitakin turisteja ja kuuluisat hilltribe-kylat suurin piirtein yhta aitoja kuin keskimaaraisen amerikkalaisnayttelijattaren povi, mutta luontoa ja hienoja maisemia ei tietenkaan voi pilata. Suunnitelmissa on tehda samantyylinen retki myos Laosin puolella, jotta nakee, miten paljon eroa naissa on.

Bangkok

Ajatellaanpa hetki kotisuomalaisia festareita tai vappua. Kuvitellaan lisaksi, etta olut maksaa 1,5 euroa, lamminta on 30 asteen tienoilla ja koko jubilee on keskittynyt paasiassa yhdelle kadunpatkalle. Lisaksi juhlat jatkuvat 24/7 ainakin nain sesongin aikana. Tassa tiivistettyna Bangkokin Khao San Road, joka on kaupungin reppureissaajien mekka. Halpaa majoitusta ja baareja riittaa. Tosin aika iso osa juhlijoista tuntuu olevan aitoja britteja halvan juhlimisen perassa, jotka ruokailevat paikan McDonaldsissa tai Pizza Hutissa ja taman jalkeen maistelevat tsufetta Starbucksissa. Halvan majoituksen ja Khao San -elamyksen takia kannattaa ko. tiella kayda taikka asustaa.

Khao Sanilta poistuttaessa nakee todellisempaa Bangkokia, joka on kokoelma metelelia, ruuhkaa, toreja ja paljon paljon ihmisia. Monet kadut tuntuvat olevan tupaten taynna toritiskeja, joista voi sitten ostaa aivan mita vain. Kaupungin syke ei hiljene edes yolla vaan skootterit porisevat jatkuvasti. Kaupungin sykkeessa on kieltamatta jotain hienoa, mutta ainakaan viela minulla ei tee mieli jaada pidemmaksi aikaa suurkaupunkeihin. Metelin sijasta etsinnassa on rauhallisempaa meininkia, joten tama poika nostaa kytkinta ja suuntaa juna-asemalle. Todennakoisesti suuntana on Ayuthaia, maan muinainen paakaupunki.

Ensimmäiset tunnelmat ja Lontoo

Ekat terveiset reissun päältä. Perjantainen matkaan lähtö oli hieno tunne - toisaalta surumielinen, mutta päällimmäisenä jännitys, innostus ja vapaudentunne. Tänään matka jatkuu Bangkokiin ja varsinainen reppureissaus alkaa.

Lontoon päivikseni majoituin työkaverini Johanneksen kämpille (suuret kiitokset isännälle vieraanvaraisuudesta). Ainoana pakollisena nähtävyytenä oli British Museum, jossa sitten vihdoinkin näki sen kuuluisan Rosettan kiven. Viime visiitistä oli nimittäin noin kymmenen vuotta ja silloin tuo kivi oli matkaamassa jossain muualla näyttelyissä. Muuten aika menikin hengaillessa pintin ääressä ja käydessä muutamilla keikoilla. Rentoilua. Täältä on hyvä startata Aasiaan.

Jännä nähdä vaativatko Thaimaan lentokoneeseen noustessa todisteen Thaimaasta poistumisesta seuraavan kuukauden aikana. Thaimaan lain mukaan nimittäin matkalaisilla pitää olla jatkolento pois maasta ennen oleskeluajan loppumista. Ja kuulopuheiden mukaan näitä lippuja jopa kysellään nykyään - joko jo lentokoneeseen noustessa tai Thaimaaseen saapuessa tai jopa sekä että. Itse ajattelin aloittaa riskittömästi, joten hankin Air Asialta halvimman löytämäni lipun pois maasta, koska lompakko keveni siitä vain parikymmentä euroa.

Bangkokissa suurempaa suunnitelmaa ei vielä ole. Todennäköisesti bussilla kaupunkiin ja metsästämään edukasta guest housea. Bangkokin suurin travellerkeskittymä Khao San Road kuulemma jakaa mielipiteet, joten pitäähän sieltä löytyviin guest houseihin majoittua nyt ainakin aluksi. Länsimaalaisesta seurasta ei pitäisi olla pulaa, mutta paikalliseen kulttuuriin tutustuminen taitaa olla siellä mahdotonta. Katsotaan.

Käytännön asioita, osa 2

Jatketaanpa vielä hetkinen käytännön asioista. Sitten loppuukin turhat lätinät, sillä perjantaina on lähtö ja seuraavat tunnelmat tulevatkin jo matkan päältä.

Lääkkeet ja rokotukset kuntoon, niin ei pitäisi olla huolia matkan päällä. Hyvä aloituspaikka on vaikkapa Kansanterveyslaitoksen matkailijan terveysopas. Rokotukset voivat maksaa yllättävänkin paljon. Ainakin itselleni lääkäri suositteli Laosin ja Kambodzan takia kokonaista nippua: hepatiitti A+B, Japanin aivokuume, kolera ja lavantauti. Injektioita sai 1-3 kappaletta per tauti, joten matkaaja saa varautua jopa 300 e laskuun pelkistä rokotteista. Tosin nuo hepatiittirokotteet yleensä löytyvät lähes kaikilta jo edellisiltä matkoilta. Malariaan lääkäri kirjoitti doksisykliiniä (antibiootti) Laosin ja Kambodzan ajaksi, koska kuulemma alueilta löytyy Lariamille resistenttejä kantoja. Doksisykliinissä on malariatartunnan ehkäisijänä etuna se, että kuuluisia Lariamin psyykkisiä sivuoireita ei tarvitse pelätä - yksin matkatessa ainakin ihan hyvä etu. Tosin tabuja joutuu napostelemaan yhden per päivä riskialueella ja vielä samaa tahtia 4 viikkoa alueilta poistumisen jälkeen. Tällaisesta pitkäaikaisesta antibioottien käytön järkevyydestä tietysti voi olla montaa eri mieltä. Oveluuspäissään voi sitten hankkia rokotteet ja lääkkeet edullisemmin ulkomailta, mutta itse ainakin pihtaan mieluummin jostain muualta kuin terveysasioista.

Matkavakuutus on hyvä olla olemassa, mutta kannattaa muistaa, että yli 3 kk yhtäkestoisille matkoille tarvitaan terveystodistuksen täyttäminen ja lisäkuukausista vakuutusyhtiö sakottaa armottomasti. Tuo terveystodistus tosin on helppo, koska se täytetään itse ja hyväksytään perusterveille ihmisille yleensä saman tien. Toisesta ongelmasta selviää rahalla ja esimerkiksi Eurooppalaisen matkavakuutuksen kohdalla se on 50 e per tuon 3 kk ylittävä kuukausi.

Matkatavaroiden muistilistoja on netti pullollaan, joten turhaa niistä turisemaan. Mainittakoon kuitenkin, että olen kantapään kautta oppinut makuupussin olevan varsin turha laitos, jos aikoo nukkua hostelleissa. Kuumissa oloissa sitä ei tarvitse ja kylmissä kolkissa on vilttejä hostellin puolesta. Joku riepu kuitenkin kannattaa varata univällyksi tai suojaksi likaisilta lakanoilta - itse kokeilen makuupussin sisuslakanaa tällä reissulla. Lisäksi ehdoton kapistus matkalla on rahavyö. Rahavyö piilottaa passit, luottokortit ja efektivon näppärästi housujen alle, joten pitkäkyntisten homma vaikeutuu. Tietysti voi joutua jännään valoon, kun lompakkokäteinen loppuu ja alkaa kaivelemaan hikisiä seteleitä haarovälistään.

Ja siitä kaikki näillä eväillä valmistelemaan omaa matkaa!

Matkasuunnitelma

Useampikin kyseli jo, että mihin aikaan olen missäkin päin maailmaa. Vaikka nuo lippujen päivämäärät ovat avoimet, niin laitetaanpa ilmoille alustavat ajatukset. Alla siis alustava suunnitelma, ei kannata tulla lentokentälle vastaan tämän perusteella.

13.2.-16.2. Lontoo
17.2.-2.6. Thaimaa-Laos-Kambodza-Thaimaa-Malesia-Indonesia-Singapore
2.6.-7.6. Sydney
7.6.-9.9 Meksiko ja ympäristö (Belize, Guatemala?)
9.9-? Argentiina

Tuo Kaakkois-Aasian pätkä on ehkä pisimmälle suunniteltu ja vähän luulen että siellä voi viihtyä suunniteltua pidempäänkin. Ota ja tiedä. Meksikon alueiden ihmettely saa tarkemman suunnitelman kunhan saan ostettua tien päältä opaskirjan siitä alueesta. Eli nyt vain joukolla katsomaan ja ihmettelemään omaa kalenteria, josko sieltä löytyisi tilaa hypätä völjyyn.

Käytännön asioita, osa 1

Vaikka reppureissuja on takana jo muutamia, on maailmanympärireissun järjestelemisessä ollut omat nyanssinsa johtuen lähinnä matkan kestosta. Seuraavissa kirjoituksissa ajattelin antaa hieman kovia faktoja tällaisen reissun suunnittelusta, joten jos aikoo samantyyliselle matkalle, voi seuraavasta löytyä hyvää infoa. Muille nämä postaukset luokiteltakoon "potentiaalisesti tylsää"-kategoriaan.

Yleisesti ottaen koko matkan järjestäminen oli paljon helpompaa kuin etukäteen kuvittelin. Kun oli vihdoin päättänyt, että nyt on suunnitelmat muutettava todellisuudeksi ja sovittu töissä pidemmästä sapattivapaasta (mikä sekin onnistui yllättävän kivuttomasti), loput käytännön järjestelyt luistivat helposti. Kämppäkin meni kalustettuna vuokralle melkein heti, joten turhasta mööpeleiden siirtelystä ei tarvitse huolehtia.

Ensinnäkin tietysti pitää hankkia ne matkaliput. Maailman ympäri -liput eli RTW-liput tulevat yleensä huomattavasti huokeammiksi kuin erillisten lippujen hommaaminen. RTW-lippuja saa alkaen 1700 euroa ilman veroja, omistani maksoin noin 2600 euroa veroineen. Eli jos haluaa nähdä useampia paikkoja eri puolilla maailmaa, ovat RTW-liput ehdottomasti paras ratkaisu. Lisäksi RTW-lipuissa on ehdottomana etuna niiden joustavuus: lentopäiviä voi vaihtaa pikkukustannusta vastaan ja reittienkin muuttaminen pitäisi onnistua.

Mahdollisuuksia RTW-lipputarjousten etsimiseen on lähinnä kahdenlaisia: suoraan allianssien tarjoamista paketeista tai sitten matkatoimistoilta. Matkatoimistojenkin tarjoamat matkat ovat yleensä jonkin allianssin paketteja, mutta tietoa eri vaihtoehdoista tuntuu saavan helpommin. Suomesta ostaessa kannattaa kysellä Kilroylta, joka ainoana tietämistäni tarjosi opiskelijahintaisia paketteja. Lisäksi kilpailutin STA Travelin Tukholman toimiston kautta ja Global Villagen Lontoosta. Lisäksi tuli käytettyä rankasti STA Travelin reittikonetta ja Oneworld-allianssin reittikonetta, joihin voi uppoutua helposti tunneiksi kerrallaan.

Lopulta päädyin itse tuohon Global Villageen, koska punta oli halpa ja Kilroyn opiskelijahintoja oli hankala löytää Etelä-Amerikan lennoille. Ja koska opiskeluajat ovat jo takana päin, olisi Kilroyn lippujen hankkiminen vaatinut hieman ketunhäntää kainaloon. Ja ehdottomasti kannattaa muistaa liittyä matkalippujen oston jälkeen kyseisen allianssin kanta-asiakasjärjestelmään. Nuo Global Villagen lennot tapahtuvat Oneworldiin kuuluvien lentoyhtiöiden lennoilla, joihin kuuluu esimerkiksi Finnair ja British Airways, joten matkasta kertyviä bonusmaileille tulee varmasti käyttöä.

Lisää käytännön asiaa tulee kunhan ehtii.

Vielä kolme viikkoa

Vielä kolme viikkoa aikaa. Sitten täyttyy yksi pitkäaikaisista unelmista, kun lentokone irtoaa Suomen kamarasta ja seuraavan kahdeksan kuukauden aikana erilaiset kulkupelit kuljettavat ympäri pallon. Tarkoitus on vapautua kaikesta siitä rutiinista, joka suoritusorientoitunutta yhteiskuntaa riivaa. Ei tarvitse murehtia töistä, aikatauluista, television unelmahutusta taikka siitä, että taivaalta sataa loskaa. Matkan päältä haussa on erilaisia kulttuureita, luontoa, uusia ihmisiä, yllättäviä tilanteita, rentoa elämänasennetta ja eritoten sitä henkilökohtaista vapautta rutiineista. Ja mikäpäs siinä, jos vaikka kasvaisi ihmisenä.

Virtuaalisessa taskussa pötköttää maailman ympäri -lentoliput, joissa päivät ja reitit ovat vaihdettavissa. Suunnitelma on seuraava: Lontoon kautta Bangkokiin Thaimaassa, sieltä maata pitkin kiertäen Thaimaata, Laosia, Kambodzaa, Malesiaa ja Indonesiaa. Singaporesta lento Sydneyhin, josta pienen hengähdystauon jälkeen Mexico Cityyn. Nautiskelua Meksikosta ja ajan salliessa lähimaista. Ainakin Guatemalasta puskaradio kertoisi löytyvän reissaajien keidas. Espanjaa olisi hienoa opiskella hetki. Meksikosta vielä Argentiinaan ja sieltä takaisin Sohjolaan. Argentiinan pätkää lukuun ottamatta matkaseuraa ei vielä ainakaan ole, joten kaikki ovat tervetulleita mukaan jollekin etapille. Tokihan tällaisilla suunnitelmilla on tapana vaihtua ketterästi kuin keskisuuren it-yrityksen organisaatiorakenne, mutta tästä on hyvä lähteä iteroimaan. Blogiin ilmestyy kuvia ja juttua epäsäännöllisesti riippuen siitä, kuinka paljon viidakkorumpulaajakaistat jumittavat.

En vielä edes ymmärrä, että kohta on lähdön hetki. Yleensä sitä on vasta tajunnut lähtevänsä kun edellisenä iltana pakkaa tai vasta lähtöpäivänä, kun heittää repun selkään ja sulkee kotioven. Mutta se onkin sitten yksi maailman parhaista fiiliksistä! Ja varmasti myös kolmen viikon päästä.