Laosin viisumi meni umpeen, joten piti suunnata Kambodzan puolelle. Kaiken kaikkiaan Laosista jai oikein positiiviset tunnelmat. Ystavalliset ihmiset ja kaunis luonto ovat listan karjessa. Nyt myos matkustan taas vaihteeksi yksin - Laosissa reissattiin enemman tai vahemman samaa matkaa itavaltalaisen Nickin ja amerikkalaisen Emilyn kanssa. Uusi maa, uudet tuulet. Ja mika tarkeinta, majoituksesta loytyy nyt tuuletin ja sahko 24h, joista oli turha uneksi Don Detin saarella Laosissa.
Rajanylitykset nayttavat olevan taalla melko mielenkiintoisia. Bussi pysahtyi ensimmaiselle mokille, jossa piti saada Laosin poistumisleimat. Noh, passia en saanutkaan heti takaisin, vaan rajaviranomaiset alkoivat hokemaan "two dollar". Samoin kavi muille reissaajille, jotka tulivat samalla bussilla. Siina kyseltiin kovasti, etta mihinkahan rajavartijoiden virkistysrahastoon rahat mahtavat menna ja miksi, mutta vastaus oli aina "two dollar". Sitten herrat poistuivat tupakille. Loppujen lopuksi sanottiin, etta soitetaan suurlahetystoon ja kysytaan tasta lisamaksusta, minka seurauksena hinta ensin putosi dollariin ja sitten saatiin passit ilmaiseksi takaisin. Kaiken kaikkiaan tuossa meni reilu puoli tuntia sahlatessa. Sitten ostamaan viisumia - hinta 21 dollaria, vaikka kaikkien tiedossa oli vakiohinta 20 dollaria. Pienen ystavallismielisen keskustelun jalkeen ei tarvinnut maksaa kuin 20. Sitten maahantuloleima passiin Kambodzan puolella, missa taas tuttu "two dollar". Onneksi toinen turistijoukko oli jo tulossa, joten paastivat meidat melko nopeasti ilmaiseksi lapi - ilmeisesti toivoivat, etta menemme nopeasti alta pois ja emme kerro seuraaville, etta maksaa ei oikeasti tarvitse. Isoista summistahan tassa ei ole kyse, mutta ihan periaatteesta ei tee mieli ruokkia korruptiota.
Kambodzassa suuntana on ensin koillisosien vuoret, silla taalla kaupungeissa alkaa olemaan jo tukalan kuuma. Sitten matka jatkuu todennakoisesti Phnom Penhiin, Siem Riepiin ja rannikkoa pitkin Thaimaan suuntaan.
lauantai 28. maaliskuuta 2009
torstai 19. maaliskuuta 2009
Pakxe, Laos
Nopeat kommentit vierailustamme Vientianen lokaalin, Joen, luona. Ensimmaisena paivana vierailtiin marketissa ja ostettiin ainekset illan eineksiin. Sitten kokattiin porukalla Lap Mu (paikallinen jauhelihasalaatti possusta) ja Tom Yum Pa (taitaa olla se kuuluisin aasialainen soppa, kalasta talla kertaa) ja toisena paivana saimme kutsun Joen koulun aktiviteetti-iltapaivaan. Aktiviteetti-iltapaiva koostui tanssista, laulusta ja laosilaisista koululaisista koostuva breakdance-ryhma. Koulu oli Vientianen suburban-alueella, joten kaikille tuntui ihastukseksi riittavan, etta oltiin valkonaamoja - kaikki halusivat tulla juttelemaan ja saatiin kunniaistumapaikat koulun rehtorin vieresta. Olo oli kuin kolonialistiherralla, mutta samaan aikaan kokemus oli kylla oikein mahtava. Laosilaisten iloinen asenne elamaan oli selkeasti esilla. Lopuksi viela vedettiin paikalliset laosilaiset tanssit koulun opettajien kanssa, mika tietysti oli oppilaiden mielesta varsin hulvatonta.
Kaikella on kuitenkin aikansa ja matka jatkui viime yona yobussilla etelaan Paxkeen. Eteenpain liikkuminen johtuu lahinna siita, etta visassa on enaa kymmenisen paivaa. Nakemista taalla riittaisi vaikka milla mitalla.

tiistai 17. maaliskuuta 2009
Vientiane, Laos
Laos on suomalaiselle reissaajalle unelmakohde. Lahes jokaisesta kylapahasestakin loytyy kuin loytyykin aito sauna. Paikallinen sauna on pitanyt ilman muuta kayda testaamassa (itse asiassa jo kolmessa eri kaupungissa) ja tutustuttaa kanssareissaajia saunomisen saloihin.
Laosissa saunominen tuntuu olevan melko yleinen paikallinen tapa. Paikalliset kertovat kayvansa saunomassa jopa pari kertaa viikossa. Saunan virkaa toimittaa puiset kopperot, joihin mahtuu kerrallaan 3-6 ihmista vahan saunan koosta riippuen. Naiset ja miehet erotetaan omiin koppeihinsa. Kuumaa hoyrya saadaan aikaan polttamalla nuotiota saunan ulkopuolella ja johtamalla hoyry putkia pitkin kopperoihin. Joissain paikoissa kaytetaan lisaksi yrtteja, joten tunnelma on varsin yrttinen ja tuo mieleen lahinna turkkilaisen saunan. Hyoryntuottomenetelman takia ei tietenkaan paase viskomaan loylya ja sauna ei ole ihan niin kuuma kuin suomalainen vastine, mutta kylla se hyvasta korvikkeesta kay. Oudoin asia suomalaiselle on se, etta saunaan kipitetaan pukeissa: miehet kayttavat koko ajan lannevaatetta ja naiset kokovartalosanrongia. Jopa peseytyessa. Vientianen saunassa paikalliset ostivat tiskilta jugurttia ja painelivat saunaan jugurttipurkin kanssa - syykin selvisi saunassa, silla paikalliset hieroivat jugurttia naamaansa ja muualle kroppaansa. Kuulemma tekee hyvaa iholle. Yritin kylla selittaa, etta meilla pain jugurtti pistellaan poskeen saunan jalkeen ja saunassa jotkut maiskivat itseaan koivuvastoilla, mutta eivat ne tainneet ymmartaa.
Paras asia saunoissa on ollut lahes poikkeuksetta positiiviset kommentit muilta reissaajilta. Etenkin saunan sosiaalista puolta on ihasteltu. Itse sanoisin, etta sauna on myos paras paikka tutustua paikallisiin - esimerkiksi eilen saunassa tutustuttiin paikalliseen tyyppiin, joka osasi englantia hieman enemman kuin taalla pain yleensa. Yllattaen heppu kutsui meidat (minut ja muutama muu tyyppi, joiden kanssa reissataan ainakin hetki porukassa) seuraavaksi yoksi omaan kotiinsa tekemaan ruokaa ja yopymaan, kun kehuttiin paikallisia eineksia. Tarkoitus olisi siis tavata kaveri muutaman tunnin paasta ja suunnata torille ostamaan aineksia. Saa nahda miten kay.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Luang Phabang, Laos
Pohjoinen Laos. En oikein loyda adjektiiveja kuvaamaan paikkoja, joten taytyy lainata Madventuresin miehilta ja kutsua paikkaa ehdottoman parayttavaksi. Pienia kaupunkeja, trekkaamista, aitoja hilltribe-kylia, kotipolttoista laolaoa (paikallista riisiviinaa) suoraan keittopannusta, venematkoja kaupungista toiseen, erittain ystavallisia ihmisia ja eritoten rennon hidasta laolaista asennetta. Pohjoisen kaupungeissa - Luang Namtha, Nong Khiaw ja Muang Noi - vierahtikin juuri naista syista noin puolisentoista viikkoa ja blogikin on elanyt hiljaiseloa netin puuttumisen takia. Ainakin viela talla hetkella pohjoinen Laos on ehdottoman aito paikka, jota ei ole massaturismi paassyt pilaamaan. Monet sanovatkin, etta paikka on kuin Thaimaa muutama vuosikymmen sitten.
Matkailu ja etenkin omatoimimatkailu muuttavat paikkoja. Laosiin rakennetaan uusia teita, hinnat nousevat ja kaikki pankkiautomaatit saihkyvat uutuudenkiiltoa. Omatoimimatkaajat tuovat mukanaan rahaa, jonka ansiosta palveluja parannetaan ja esimerkiksi nuo paljon puhutut hilltribe-kylat alkavat ennen pitkaa myymaan turistikraasaa kuten Thaimaassa ja siirtyvat elamaan turismista nykyisten keraily- ja torimyyntitoimeentulonsa sijaan. Usein omatoimimatkaajia seuraa loppujen lopuksi suuret maarat lansimaalaista rahaa, hotelleja ja pakettimatkaajia. Talloin omatoimimatkaajat pyrkivat loytamaan uusia paikkoja ja sama sykli paatyy toistamaan itseaan kerta toisensa jalkeen ympari maailmaa. Kaikille jotakin, mutta ainakin omasta mielestani nama omatoimimatkailun ohella loydetyt vahemman kuljetut reitit ovat suuria kokemuksia, jotka hakevat vertaistaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)