Nyt on sitten mielikuvien Meksiko murskattu taysin: maasta loytyy ehdottomasti muutakin kuin viiksekkaita sombreromiehia ja kaktuksia. Itse asiassa olen tahan mennessa ehtinyt kokemaan Oaxacan vuoriston havupuumetsia (valilla olisi voinut luulla olevansa Suomessa) ja Tyynen valtameren rannikon sateita. Sadetta rannikolla on nimittain todellakin riittanyt, mutta on mukaan mahtunut ihan kelvollisia rannallapotkottelypaiviakin. Ilmeisesti sateita on puskenut normaalia enemman, koska jossain Acapulcon nurkilla on pyorinyt hirmumyrsky Andres - matkareitti ei kuitenkaan siihen suuntaan ole kulkemassa, joten kotona voidaan ottaa rennosti. Sateessa tulee sita paitsi ihan aito suomalainen juhannustunnelma. Aavikkoa ja kaktuksiakin kiinnostaisi nahda, mutta niita varten pitaisi reissata pohjoisempiin osiin. Ehkapa hieman myohemmin.
Ylipaansa Meksikossa nayttaa talla hetkella olevan varsin vahan reissaajia. Syina varmasti kesan sateet ja influenssapelko. Influenssan uhkaa tai vaikutusta ei taalla nae tosin missaan, joten ilmeisesti pelko on taas median (tekisi mieli sanoa amerikkalaisen) aikaan saamaa. Tulee mieleen ihan tappamehilaiset muutaman vuoden takaa. Noh, low seasonissa on ehdottomat puolensakin. Esimerkiksi pienessa rantakohteessa Mazuntessa hostellin isanta intoutui kokkailemaan hostellin kaikille neljalle vieraalle illallista. Heppu olikin aikaisemmin ollut zapatista ja taistelemassa jossain Guatemalan vuoristossa, mutta paatynyt sittemmin rauhallisemmalle alalle. Melkoinen velho mieheksi, koska myos kokkipuolella tulokset olivat mainioita: taytetty barracuda oli herkkua.
Kuvia lupaan taas yrittaa latailla lahiaikoina. Ostin oikein Singaporesta uuden kamerankin, joten enaa ei tarvitse karsia kannykkakameran kuvalaadusta. Tosin nyt sitten pitaa loytaa nopeahko netti, koska kuvat ovat kookkaampia. Ehkapa voisi huomenna yrittaa.
torstai 25. kesäkuuta 2009
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Oaxaca, Meksiko
Nyt on sitten Meksikon matka alkanut oikein kunnolla. Mexico Cityssa tuli vietettya ehka vahan liiankin paljon aikaa, silla paikan saasteet saivat silmat kirvelemaan ja nenan vuotamaan. Eipa oikeastaan missaan muualla ole saasteilla ollut tuollaisia vaikutuksia. No ymmartaahan sen, koska noin 20 miljoonaa ihmista asumassa samassa laaksossa ei voi olla hyva idea. Tokihan city oli katsomisen arvoinen lahinna mainioiden museoidensa takia.
Kerjalaiset ja yleisestikin koyhyys tuntuvat olevan Meksikossa lasna huomattavasti paalletunkevammin kuin aikaisemmissa matkakohteissa. Hassua kylla, koska Meksiko taitaa olla myos naista rikkain valtio. Ilmeisesti yhteiskuntaluokkiin jako ja suuret tuloerot pahentavat asiaa. Tama on ensimmainen paikka, jossa aktiivisesti alkaa miettimaan mita voisi tehda vahaosaisten auttamiseksi.
Muuten vaihto Meksikoon on ollut virkistava. Lyhyesti yhteen vetaen voisi todeta, etta musiikki paranee huomattavasti, mutta samalla perusruoan taso laskee. Perusherkkuna joutuu herkuttelemaan aina tortillalettuja ja papuja - tosin lisake tai tortillan tayte vaihtelevat. Kyllahan suurempiakin herkkuja loytyy, jos on valmis kulutamaan hieman enemman pesoja.
Nyt pois Oaxacasta ja tutkimaan maaseudun kylia. Raporttia puskee lisaa myohemmin.

lauantai 6. kesäkuuta 2009
Sydney, Australia
Budjettimatkaajalle Sydney on kuin paluu Euroopan reppureissaukseen - yot vietetaan dormeissa ja ruoka kokataan supermarkettitarpeista hostellin keittiossa. Lisaksi taalla on kylma. Lampotilat heiluvat jossain valilla 15 - 20 astetta ja valilla ripottelee vetta. Sellainen mukava suomalainen kesasaa siis.
Omat tavoitteeni Sydneylle olivat melko vaatimattomat. Tavoitteena oli nahda kenguru ja syoda kengurua. Molemmat tavoitteet saavutin hienosti. Kenguruita paasi ihmettelemaan paikallisessa mainiossa elaintarhassa ja supermarketissa kengurunliha oli halpaa. Allekirjoittanut suosittelee kengurupihvia mediumina herkkusienikermasoossin kera. Huuhdotaan alas edullisella punaviinilla.
Viiden yon hengahdys Sydneyssa on nyt kuitenkin ohi ja huomenna on edessa pitka lento LA:n kautta Mexico Cityyn. Odotankin lampoa ja manana -mentaliteettia innolla. Toiveissa on myos oppia edes vahan lisaa espanjaa. Parin paivan paasta myos Maarit liittyy seuraan, joten ainakin seuraavan kuukauden ajan on myos matkaseuraa tiedossa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)