Singapore

Nyt on sitten Aasian seikkailu yhta paivaa vaille loppumistaan. Hupia on ollut kerrakseen, mutta jollain tavalla miellyttaa kylla jo maiseman vaihtaminenkin. Joiltain osin aasialainen kulttuuri on hieman liian erilainen lansimaalaiseen nahden, etta nailla kolkilla voisi kuvitella asuvansa pitkia aikoja (Malesia ja Singapore voisivat olla poikkeuksia, silla ne ovat jo varsin lansimaalaistuneita). Mutta tokihan kulttuurien erilaisuus tekee Aasian maista ehdottoman hienoja matkakohteita.

Reissaamani maiden vertailu on hankalaa, koska ne ovat keskenaan kovin erilaisia. Kokeillaan nyt kuitenkin. Ehdoton ykkonen on Laos lahinna ystavallisten ihmisten, hienon luonnon ja edukkaan oluen takia. Toiseksi vetaisin listalle Kambodzan, jossa ihmiset olivat taas varsin huippuja ja Phnom Penh matkattujen paakaupungeista ehdottomasti huipuin. Kolmosena Indonesia, jossa ehdottomasti hienoin luonto, mutta ihmiset olviat pahimmillaan erittain rasittavia. Yksityisyys ei ilmeisesti ole kasite, jota Indonesiassa ymmarretaan. Sitten tulevat muut maat sulavasti jarjestaytymattomana. Malesian ehdoton hitti on ruoka, joka on mielestani alueen herkuinta. Intialaiset vaikutteet ovat pop ja roti-leipa lammascurryn kanssa parasta mita lautaselleen voi hamuta.

Kuitenkin yksi asia mita Aasiassa reissatessa kaipaa on ruoka. Taalla kun saa lahinna riisia, nuudelia tai jopa parhaimmassa tapauksessa riisinuudelia. Ajattelin kylla ehdottomasti Sydneyssa maistella kunnon pihvia ja punaviinia ja kunnollista juustoa. Lisaksi tekee mieli jotain eksoottisimpia eineksia, kuten esimerkiksi suomalaisia irtonamuja, perinteisia muikkuja ja skandinaavista kanelipullaa maidon kanssa. Myos perisuomalainen karvakatisen sedan kebab valkosipuliperunoilla maistuisi kovasti. Nainkohan Sydneysta loytyisi kyseisia elintarvikkeita?

Jotta blogipostaus olisi mahdollisimman sekava, niin kerrotaanpa viela eras hieman kuumottava tapahtuma Caritasta, Indonesiasta. Olin illalla itsekseni etsimassa nettia ostaakseni lentolippuja Singaporeen. Tietysti lahin netti oli monen kilometrin paassa ja paa"kadulla" ei ollut kunnollisia valoja. Kadulla vilistelikin aika tavalla kulkukoiria paivasaikaan ja yleisena tietonahan on, etta ne muuttuvat varsin epamiellyttan rohkeiksi oiseen aikaan. Taman takia siis kantelen jotain katta pidempaa keppia oiseen aikaa kyseisilla alueilla liikkuessa - talla kertaa onneksi. Nelja hurttaa nimittain lahti seuraamaan ja alkoivat suhtautua minuun varsin aggressiivisesti. Jouduin siina hutkimaan kepillani keskiaikaisia miekkailuliikkeita, jotta eivat olisi tulleet puremisetaisyydelle. Yksi piskeista yritti jopa haukata hiukopalaa kepista. Jonkin matkaa peraannyttyani hyvassa jarjestyksessa koirat painelivat takaisin, koska olin ilmeisesti jo poistunut niiden reviirilta. Kylla siina pulssi hieman nousi. Enpa tieda mita olisi ilman keppia tapahtunut. Kaikille reissuvinkiksi siis: metrinen keppi matkaan tai sitten kourallinen sopivan symmetrisia kivia ammuksiksi. Kivia minulle suositteli eras belgialainen, mutta itse tykkaan enemman kepista jo ihan tyylin takia.

Carita, Indonesia

Yllatysmuutos matkaan. Paatinkin, etta en ole koskaan lentanyt mustalla listalla olevalla lentoyhtiolla, joten pitaahan se tehda. Batavia Airin luotettavalla koneella siis Jakartaan tutkimaan onko tarinat ihmisia taynna olevasta Javan saaresta totta. Tarkoituksena on siis kierrella vahan Javaa ennen viimeista Aasian kohdetta, Singaporea.

Pikavisiitti Jakartassa osoitti, etta tarinat javalaisista olivat taytta totta - jokainen yritti myyda jotain, "ei" ei yksinkertaisesti riittanyt vastaukseksi ja jokaisesta ostoksesta yritettiin vedattaa rahaa. Siispa joka pirun rupiasta piti tapella. Intiassa en ole kaynyt, mutta jotenkin ajattelin, etta siella voisi olla tallaista. Hymyilytti kovasti.

Paatettiin siispa lahtea nykyisen matkaseurueen kanssa karkuun ihmishelvettia ja hieman sivupoluille Javalla, tarkemmin sanoen Bantenin kylaan. Kyla oli aikoinaan tarkea kauppapaikka seka kiinalaisille etta kolonialisteille, mutta nykyaan se on vain parin tuhannen ihmisen kylapahanen. Perille paastiin illalla ja eihan mestassa tietenkaan ollut minkaan sortin majoitusvaihtoehtoja. Onneksi eras matkaseurueemme jasenista on opiskellut Javalla hetken ja perusindonesian taidoilla saatiin tietaa etta lahella on "nukkumishuone", joka on ilmainen. Paikka osoittautui moskeijaksi, joka majoitti mita ihmeellisempaa vakea: katseltiin sisalle ja nukkumaan oli kaymassa esim resuinen perhe ja jalaton kerjalainen. Siina hieman eparoitiin, etta viitsiiko nyt kristittyna painella tuonne kuorsaamaan, kun eras kylalainen veti meidat kauemmaksi ja johdatti pari katua kauemmaksi. Paadyttiin sisalle taloon, jossa tarjoiltiin teeta ja tupakit (en viitsinyt kieltaytya, koska indonesiassa tuntuu sauhuttelu olevan enemmankin sosiaalinen liukaste). Paikalle tuli myos talon isanta, joka onneksi puhui jonkin verran englantia, ja kertoi, etta paikallisen museon (kokoelma roinaa kolonialismin ajalta paikallisille koululaisille ihmeteltavaksi) takahuoneessa on pari paikkaa, joissa voisi nukkua. Vaikka moskeijassa yopyminen kovasti houkuttikin, oli tama varmaan lopulta parempi idea. Etenkin kun huomioidaan, etta imamit alkavat huutaa ensimmaista kertaa joskus neljan aikaan aamuyosta. Olisikohan siina joutunut esittamaan muslimia ja heittamaan aamutuimaan kumarrukset Mekkaan?

Danau Toba, Indonesia

Reissatessa tulee tavattua ihmisia, joihin ei ikina tormaisi kotipuolessa, mika on varsin virkistava ja avartava kokemus. Kuitenkin lahes reissaajille loytyy aina yhteisia puheenaiheita: millaista reissua kukin heittaa, mista pain maailmaa on kotoisin ja millaisia vatsaongelmia lahiviikkoina on ollut. Suurin yhdistava asia on tietenkin suuri kiintymys matkaamiseen etenkin ihmisten kesken, jotka ovat useampia kuukausia tien paalla kerrallaan. Monille matkaaminen tuntuu olevan yksi tarkeimmista harrastuksista ja tarkeimpana huolena on se, etta takaisin kotiin on mentava ja rahaa on taiottava jostain uuteen reissuun. Ehkapa reissuelama on monelle myos pakoa todellisuudesta paikkojen ja kulttuurien nakemisen lisaksi? Voisin kylla allekirjoittaa tuon.

Toba-jarvi on ollut kylla yksi parhaista paikoista rentoutumiseen, mutta tanaan pitaa taas lahtea uusille poluille. Tiedossa on 18 tunnin matka yobussissa ja eilen viela paalle iski matkan ensimmainen kunnollinen ripulitauti. Indonesialaisissa pitkan matkan busseissa on mukavana piirteena se, etta ilmastointi kun kerran on niin sitahan on kaytettava. Bussi on siis jaakylma ja lampimien vaatteiden jattamista reppuun tavarasailoon ei edes kannata ajatella. Lisaksi joissain busseissa tykitetaan indonesialaisia listahitteja tarykalvoja vihlovalla volyymilla. Odotettavissa on siis nautinnollisia hetkia.

Berastagi, Indonesia

Malesian lapi matka hujahti niin nopeasti, ettei kattavaa muistikuvaa juuri ehtinyt muodostua. Jotenkin tuntui liian kliiniselta, joskin ruoka oli erinomaista. Myos erilaisten kulttuurien sekoitus oli vaikuttava - etenkin Georgetownissa oli hassua kavella tieta pitkin, kun parin sadan metrin sisalla oli seka hindutemppeli, kiinalainen temppeli, kirkko ja moskeija. Ja ainakin paalle pain naytti silta, etta kaikki tulevat mainiosti tiomeen keskenaan.

Nyt sitten Indonesiassa, joka on suloisella tavalla rempallaan, mista tykkailen kovasti. Tuntuu paluulta Kambodzaan. Sumatran luontoon olen myos kovasti ihastunut - kolmen paivan viidakkovaellus oli tahanastisista patikoinneista ehdottomasti paras ja tanaan kiipesin ensimmaista kertaa elamassani tulivuorelle. Sitahan reissaaminen pohjimmiltaan on: uusien kokemuksien haalimista.

Indonesialainen internetti tuntuu olevan luotettava kuin indonesialainen poliitikko, silla jo tata blogipostausta kirjoittaessani on ollut kaksi sahko/yhteyskatkoa ja kumpaisenkin jalkeen on saadetty jotain todella mystillista, jotta kone on saatu rullaamaan. Eli kettu kuittaa tanaan lyhyesti ja suuntaa huomenna Toba-jarvelle. Siella on tarkoitus ottaa hyvin rauhallisesti ja ladata akkuja jonkin aikaa: reppu on taynna kirjoja ja riippumatto vinkuu, koska haluaa tulla ripustetuksi.

Georgetown, Malesia

Puhalletaanpa blogia taas eloon. Syy hiljaisuuteen on ollut Perhentian Kecil, mainio pieni saari Malesian itarannikolla, jossa tuli vietetty reilusti yli viikko. Syy yli viikkoon oli se, etta snorkkelointiretken innoittamana hurahdin suorittamaan PADI Open Water Diver- sukkeluskurssin, joka kesti monta paivaa ja maksoi hillomarjoja. Toki kurssi oli ehdottomasti rahan arvoinen ja sukeltaminen on erittain hauskaa puuhaa: veden alla liike on hidasta, lahinna kuulee oman hengityksensa ja sukeltaessa tuntee todella olevansa osa korallien ja kalojen muodostamaa vedenalaista maailmaa. Vedet tuolla Perhentialla ovat erittain otolliset elukoiden bongaamiseen ja sukeltaessa/snorklailtaessa tuli nahtya esimerkiksi rauskuja, haita ja merikipikonnia toinen toistaan kummallisempien kalojen lisaksi. Tama harrastus jatkuu ehdottomasti tulevaisuudessa ja saattaapi jopa vaikuttaa tulevan matkareitin suunnitteluun.

Mutta palataanpa takaisin yksittaisten hassujen tunnelmakuvien maailmaan. Eilen odottelin Kota Bharussa (tunnettu konservatiivisista muslimeistaan) yobussia tanne Georgetowniin ja bussi oli tietysti pari tuntia myohassa. Paadyin jutustelemaan vieressa istuvan keski-ikaisen partasuisen muslimisedan kanssa, jolla oli varsin sujuva englanti ja oli muutenkin hauskaa seuraa. Kertoi tekevansa liikematkoja ympari Intiaa, Malesiaa, Afganistania ja Pakistania maita pitkin. Kertoi myos pitkallisesti miten hunaja auttaa eri tavoin kaytettyna flunssaan ja muihin tauteihin. Kun kysyin millaisia bisneksia herra suorittelee, totesi seta leveasti virnistaen "hunajabisneksia". Kovasti amerikkalaisvastaisia kommentteja sedalta kylla tuli aina silloin ja talloin. Lopulta kertoili ajoista, kun oli ollu Afganistanissa koulutuksessa 80-luvulla ja en voinut tietenkaan olla mielenkiinnosta kysymatta mista koulutuksesta tassa nyt mahtoi olla kyse. Noh, seta oli kuin olikin pesunkestava Talebani. Taman jalkeen en halunnutkaan kysella yksityiskohtia bisneksista. Melko varma olen kuitenkin, etta hunajaa ei herra Afganistaniin kauppaa. Mukava heppuli oli kuitenkin - neuvoi viela lopuksi miten paasen Georgetowniin menevalle lautalle ja toivotteli Allahin siunaukset peraan.