San Pedro La Laguna, Guatemala

Takana on nyt sitten kaksi viikkoa joka-arkipaivaista espanjanopiskelua. En tieda lainkaan, olenko oppinut yhtaan mitaan. Sanaston puute tuntuu olevan edelleen suurin kynnys, vaikka hitaasti se siita on kasvamassa. Ja tosiaan nyt on aseina futuurit ja menneen ajan muodot, joten teoriassa kommunikoinnin pitaisi olla helpompaa. Kaytannossa ei ole normaalipuheessa ikina aikaa miettia mika ihmeen muoto verbista pitaisi heittaa, joten ne tulevat ulos mukavasti sekaisin. Idea kai vastapuolelle kuitenkin valittyy.

Opiskelu taalla on siita mahtavaa, etta jarven ymparistossa on vaikka mita tekemista vapaapaiville. On kavelya pieniin jarvenymparilla oleviin kyliin katselemaan paikallisempaa elamaa. On 450m pitka naama edella hihhuloitava vaijeriliuku lahivuorilla. On hyvaa ja halpaa ravintolaa San Pedrossa, jos perinteikas ruoka alkaa ahdistamaan (ja alkaahan se).

Tanaan oli jannat paikat, kun kaveltiin parin opiskelukaverin kanssa lahikaupunkiin katselemaan paikallista fiestaa. Reitti kaupunkien valissa on vaarallisen maineessa, koska tarinoiden mukaan joskus aseistetut bandiitit tykkaavat irrottaa ihmisia omaisuuksistaan. San Pedrossa tosin vakuuteltiin, etta ei nyt fiestan aikaa ole mitaan hataa, koska autoja kulkee koko ajan. Noh, ajateltiin, etta jos ne sen 10 euroa ja kameran vievat niin siinahan sitten ottavat. Kaveltiin siina 2,5h mukavasti rauhassa ja ihmeteltiin kylla, koska ei nakynyt juuri lainkaan autoja. Eras paikallinen seta tuli juttelemaan ja kuullessaan minne ollaan matkalla ilmoitti, etta ehdottomasti ei kannata menna jalan, koska bandiitit siella kuulemma vaanivat juuri fiestan takia ja kuulemma vievat parhaimmassa tapauksessa vaatteetkin paalta. Ei siina oikein uskottu ukon varoitteluja, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin otettiin loppupatkalle Toyotan pickup-kyyti. Ns. "vaarallinen alue" olikin melkoinen perunapeltotie keskella metsaa ja poliisiauto partioi reittia koko ajan. En tieda, miten todennakoista bandiittien tapaaminen olisi ollut, mutta oikeastaan ensimmaista kertaa matkalla oli sellainen olo, etta se olisi voinut olla mahdollista. Hyva muutenkin, etta otettiin autokyyti, koska varsinainen matka olisi ollut arviolta 7-8h jalan San Pedrossa kerrotun 2-4h sijaan. Eli sehan naissa latinalaisen Amerikan maissa on, etta informaatiota kylla tykataan antaa, vaikka ei tiedeta itse asiasta holkasen polahtavaa.

San Pedro La Laguna, Guatemala

Nyt on sitten matka taittunut aina Guatemalaan asti. Matka tanne Meksikosta oli riemukas aina viimeisesta Meksikon hostelliyosta lahtien. Yolla mennessani pimeassa nukkumaan muutamien nuotio-oluiden jalkeen hostellissa aloin ihmettelemaan kun sangyssa oli jotain varsin turkisvoittoiselta tuntuvaa. Otus sanoikin mau ja hyppi iloisesti sangyn alle piiloon. Sama iso musta katti yritti punkea viereeni viela myohemminkin yolla, mutta jouduin kylla hatistamaan sen pois toiseen otteeseen. Noh, seuraavana paivana rajalla sitten ihmeteltiin ja odoteltiin, kun minibussissa mukana ollut ranskalaispariskunta vietti runsaasti aikaa imigration-tiskilla ja kohtahan se syykin selvisi: olivat yrittaneet ilman passeja Guatemalaan, koska olivat jostain kumman syysta jattaneet ne Mexico Cityyn. Eivatpa sitten, yllattaen, paasseet rajan yli. Muuten rajanylitys oli kylla melkoinen muutos monessa suhteessa: maisemat ovat Guatemalassa upeita ja kulttuuri varsin mielenkiintoista. Taalla mayakielet elavat viela voimakkaasti ja espanja on varsin monelle vasta toinen kieli. Myos lahes kaikki paikalliset naiset hiihtelevat ympariinsa perinneasuissa ja vanhoista sedistakin osa. Tunnelma on jotenkin aidompi kuin Meksikossa - rajanylityksen jalkeen tunnelma oli vahvasti samanlainen kuin Thaimaa-Laos -rajan ylityksen jalkeen. Kovasti tassa alkaa muutkin Keski-Amerikan valtiot kiinnostamaan.

Nyt sitten hengailen San Pedro La Lagunassa, joka on Atitlan-jarven rannalla. Atitlan tarkoittaa satunnaisen opaskirjan mukaan mayakielella "paikkaa, jossa sateenkaari saa varinsa". Kaunistahan taalla on, taytyy se myontaa. San Pedro on pienehko traveller-hangout, jossa yhden kadun varrella on baareja, einestamoita ja majoituspaikkoja. Paikallisten kaupunki on sitten tuon alueen ulkopuolella. Taalla on myos paljon edullisia kielikouluja ja paatinkin pysahtya hetkeksi ja keskittya opiskelemaan espanjaa. Asun ja einestan paikallisen perheen luona (eli papuja saa syoda ainakin kyllikseen) ja paivittain kayn 4h koulun puutarhassa yksityisopetuksessa. Kotitehtavat paalle ja toivottavasti tama kieli lahtee tasta luistamaan. Eikohan tassa ainakin pari viikkoa mene mukavasti.

Campeche, Meksiko

Meksikossa on luokkajako vahvasti esilla joka paiva. Monen montaa palvelua loytyy nimittain ykkosluokkaisena ja kakkosluokkaisena - jos ei ihan nimella niin periaatteessa kuitenkin. Busseja on primeraa ja segundaa, teista voi valita maksulliset moottoritiet tai ilmaiset ja kuoppaiset paikallistiet. Monessa hotellissa saa valita tahtooko maksaa ylimaaraista ilmastoinnista. On ravintoloita, joissa ei varmasti nae intiaanien jalkelaisia ruokailemassa. Ja yleisestikin kasittaakseni intiaaneja pidetaan edelleen toisen luokan kansalaisina. Hevosella paasee ja rahalla saa siis. Suomessa on ehdottomasti jotkin asiat kohdallaan, kuten esimerkiksi se etta kaikilla on (periaatteessa) samat lahtokohdat ja mahdollisuudet.


Muina huomioina voisi sanoa Meksikossa matkustamisen vaarallisuuden olevan aikamoinen urbaani legenda. Matkaaminen tuntuu hyvinkin turvalliselta. Etenkin Lonely Planetin matkaoppaat tuntuvat olevan taynna varoitteluja, etta busseja kaapataan oisin ja yolla ei saisi laittaa jalkaansa ulos majapaikasta, koska heti viedaan housutkin jalasta. Jotkin reissaajat tuntuvat olevan aarimmaisen varovaisia esimerkiksi rinkkojen suhteen ja pitelevat niiden paalla jonkinlaista kanaverkkoviritelmaa, joka on lukolla lukittu. Jos joku minun rinkastani haluaa hikisia kalsareita tonkia, niin siita vaan. Varmasti ikavia tilanteita joillekin tapahtuu, mutta eikohan ne tapahtuisi vaikka Helsinki Cityssa jos olisi tapahtuakseen. Mielestani ei siis pitaisi kenenkaan jattaa tanne matkaamatta vaarojen pelossa.

Kappas vain. Hesari uutisoi ranskalaisten olevan kaikkein vastenmielisempia turisteja. Taman allekirjoitan ihan ehdottomasti. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kysely+Ranskalaiset+vastenmielisimpi%C3%A4+turisteja/1135247563353

Isla Mujeres, Meksiko

Meksikon hintataso on paassyt yllattamaan monella tavalla positiivisesti. Budjetti ei pauku yleensa yli asettamani 30 euron per paiva vaikka alun perin niin olin aavistellut. Taalla kahden hengen huoneesta koyhtyy 10-15 euroa (tosin hajontaa on, silla halvin on irronnut 5 eurolla ja tarinat kertovat hurjista hinnoista karibian rannikolla, vaikka esiemrkiksi taalla Isla Mujereksella paasee tuohon mainittuun hinthaarukkaan viela hyvin) ja dormihuoneesta sanky irtoaisi aika lailla hintaharukkaan 5 plusmiinus 1 euroa. Ruoka ei ole kallista, silla paivan menuna tunnettuun pakettiin kuuluu monta ruokalajia ja se kustantaa yleensa 1,5-3,5 euroa. Pienen oluen hinta heiluu ravintolassa euron molemmin puolin, mutta alennusta saa kun ottaa paikallisia "familiar" eli perheolutpulloja. Naista jykevimmat ovatkin miehekkaita 1,2 litran tonkkia. Matkaaminen on tassa maassa se budjettimatkaajan unien morko: tyypillinen yobussi on noin 15 euroa, mutta on laatukin kylla sitten sen mukaista. Loppujen lopuksi tuon hinnan maksaa mielellaan. Kaiken kaikkiaan siis rauhallisesti matkaava reissaaja paasee reilun 20 euron keskiarvoiseen paivabudjettiin ilman hirveaa pihtailemista. Toki penninvenyttajat voivat natustella maissitortillaa joka valissa ja paasevat siis varsin halvalla.

Nyt siis on reissu taittunut tanne Meksikon Karibialle, tarkemmin sanoen saarelle Cancunin edustalla. Tama paikka on juuri ja juuri siina rajoilla, etta taalla olisi liikaa valittavia jenkkituristeja joka nurkassa. Paljon taalla niita on, lahinna paivaretkilla Cancunista ja ajelemassa ympariinsa golf-autoilla, mutta muutaman oluen voimalla taas jaksaa etsia jotain omaa sopukkaa.

Toki taytyy myontaa, etta taalla karibialla potkottely on lahinna aurinkoa, ruokaa (ceviche on parasta hellepaivan herkkua) ja juomaa eika niinkaan "hankaluuksien kautta voittoon"-tyylista reissaamista. Nainpa blogiinkaan ei oikein saa vaannettya mitaan mukahupaisaa anekdoottia. Naita sitten toivottavasti enemman myohemmin, jos/kun matka suuntaa rajan yli Guatemalaan.