Chetumal, Meksiko

Meksiko, terve taas. Belize oli kaiken kaikkiaan hyvin hammentava kokemus: mustaihoista lihavaa jengia puhumassa englantia tai kreolia, wannabejamaica-rastafareja kauppaamassa jazztupakkaa joka kadunkulmassa, kanelipullaa leipomossa, kiinalaisia hoitamassa supermarketteja ja maaseudulla valkoihoisia amisheja viljelemassa 40% maan tuotannosta, koska muut paikalliset ovat erittain vetelaa sakkia. Koko maassa asuu alle 300 000 ihmista, joten suurin osa maasta on pelkkaa metsaa. Jotenkin hyvin outoa, etta tallainen paikka sijaitsee Guatemalan, Hondurasin ja Meksikon naapurina, silla latinotunnelmaa ei juuri ole. Hyvin virkistava kokemus, mutta minulle maalla ei ollut juuri muuta tarjottavaa kuin luonto, kanelipullat ja sukellus, joten kymmenisen paivaa riitti tata paikkaa. Saapuminen takaisin Meksikon toreille ja ihmisvilinaan oli kuin tapaisi vanhan tutun.

Belizessa kohtasin muuten eraan taman retken huonoimmista majoituksista (huolimatta siita, etta maan hintataso on varsin korkea naapureihin nahden). Huoneessa ei sinansa ollut mitaan vikaa, mutta kun palasin illalla takaisin ja laitoin valot paalle, rotta vilisti takaisin piiloonsa. Kyseinen otus oli tunkeutunut laukkuuni ilmeisesti ananaskakun houkuttelemana - foliot kakun ymparilta oli natusteltu pois, kakku puoliksi herkuteltu ja muitakin tavaroita mutusteltu. Onneksi mitaan erityisen arvokasta ei ollut tarvelty. Nukuin sitten valot paalla. Illalla kuului valikatosta melkoista juoksentelua, joten ilmeisesti ananaskakun voimalla jaksaa vedattaa koko yon. Eipa ole ennen moista kokemusta sattunut. Sanomattakin selvaa, etta seuraavana paivana Eloise's Travel Lodge ei enaa houkutellut.